Näyttää siltä, että viime aikoina oon kirjoitellut enemmänkin näistä selkä ongelmista. Mutta se nyt tuntuu olevan akuutti ongelma ja vaikuttaa kaikkeen. Paljon en oo treenii tehnyt, mutta oon kävellyt ja tehnyt fyssarin ohjeiden mukaan syviä vatsoja ja selkiä.
Oon nyt mökkeilemässä, mutta kun kotiudun niin laitan yhteenvetoo siitä treenistä minkä sain fyssarilta. Selkäryhmä alkais 1.11. jos vaan saavat tarpeeksi osallistujia.
Viime viikolla oli juhlaa. Meillä oli ryhmäläksiäiset, kun duunissa tuli muutoksia ja neljä meistä lähti toisiin konttoriin töihin. Vähän oli haikee fiilis kun hyvä ryhmä hajotettiin. Juhlat oli kuitenkin loistavat ja laitettiin kaikki tyly ja voitetut palkintorahat kerralla sileeksi. Jäi loistavat muistot.
Tää viikko olikin sitten lyhyt työviikko, kun tiistaina iltapäivästä suunnattiin tänne Jämsän mökille. Ollaan täällä äitin kanssa saunottu, lenkkeilty ja marjastettu. Saatiin kerättyä mustikoita ja puolukoita. Mustikoista tehtiin piirakka, joka pääs valitettavasti vähän kärähtää, joten siitä ei nyt tuu kuvaa.
Nyt viikonloppuna mukaan sitten liittyy isi ja Sami. Ja sunnuntaina suuntana taas Helsinki. Kyllä tää lomailu tuli nyt tarpeeseen.
Pahoittelen kirjotusvirheitä jne. Saa nähä näkyykö noi kuvatkaan oikein. Kirjoitan ekaa kertaa blogia nyt kännykällä. Kyllä tää iPhone 5 on hieno!! 😃 Nyt viikonlopun viettoon! Ihanaa syksyistä viikonloppua kaikille!
Olen kohta kolmeakymppiä lähestyvä nainen ja painoin suurimmillani 134 kiloa. Blogini kautta päätin jakaa elämääni teille kaikille. Tavoitteena on saada painoa pois, muuttaa ruokavalio pysyvästi ja elää terveellisesti sekä onnellisesti! Elämäntyylin muutosta, laitumisen edistymistä, kuntoiluani, painoani, ruokavaliotani, takapakkeja (välillä isojakin sellaisia) ja elämääni muutenkin pääset seuraamaan täällä. Toivottavasti blogini inspiroi myös muita pitämään itsestään huolta!
perjantai 12. lokakuuta 2012
tiistai 2. lokakuuta 2012
Selkäongelmia ja paino
Taas on jokunen viikko vierähtänyt. Selkä ehti jo olla parempaan päin ja viime viikolla pääs jo vähän treenailee. Kävin lisäksi siellä fysioterapeutin luona ja sain ohjeita miten vahvistaa syviä vatsa- ja selkälihaksia.
Maantaina kävin Cardio Energyssä, joka oli ehkä vähän liikaa selälle. Tostaina olin menossa RAW tunnille, mutta fysioterapeutti kiels sen. No kävin sitten vaan crosserilla ja tein noita vatsoja ja selkiä saamieni ohjeiden mukaan.
No tähän asti viime viikolla selkä voi ihan hyvin. Lauantaina oli sitten vähän ohjelmaa, eli rai rai kavereitten kanssa. Taisin sitten taas tanssia selkäni rikki. Sunnuntaina ei taas istumisesta tullut mitään. Möh. No eilen maanantaina ja tänään olenkin sitten ollut kotona, koska ei pysty istumaan. Ei onnistu tuo töiden tekeminen. Huomenna menen kokeilemaan miten toi töissä olo onnistuu ja päivällä käyn lääkärissä kontrollikäynnillä.
Selkää oon nyt tänään ja eilen hoitanut lenkeilyllä. Pieniä lenkkejä monta kertaa päivässä. Eilen kertyi 94 minuuttia 6,8 km kolmella lenkillä. Tänään ensimmäinen lenkki takana, melkein 2,5 kilsaa ja 30 min. Koira kiittää kun pääsee ulkoilemaan mun kaa.
Tästä jatketaan eteenpäin varovasti. Nyt on pakko jättää juhliminen ja tanssiminen väliin. Ei tästä muuten selkä parane. Positiivista on kuitenkin se, että paino on vähän pudonnut. Onhan tässä mennyt runsaasti aikaa, mutta oli ihanaa nähdä että viimeinkin saanut vähän painoa pois. Nyt vaaka näytti 125 kg, joten -9kg lähtöpainosta. Pieneltä se tuntuu, koska reilu vuos sitten paino oli 108kg. Sitten kaikki meni pieleen jne jne. Mutta, tästä olenkin jo kertonut.
No tästä jojoilusta, ei voi syyttää kun itseään. Nyt suunta on ihan hyvä. Kunhan vaan jaksaa tehdä töitä asioiden eteen. Nyt vähän lepuuttaa selkää ja valmistautuu seuraavaan lenkkiin. Palaillaan taas pian!

Tunnisteet:
fysioterapia,
lenkkeily,
paino,
selkäkipu,
treeni
torstai 20. syyskuuta 2012
Kipua selässä ja treenikielto
Niinhän siinä sitten kävi, että tanssitreeni ja juhlinta sai rikottua selän. Kävin pari viikkoa sitten torstaina Love2Dance tunnilla ja lauantaina juhlimassa baarissa. Näiden tanssien yhdistelmä sitten toi lopullisen niitin mun vähän kipeenä olleelle alaselälle.
Sunnuntaina 9.9. en meinannut päästä ylös sohvalta tai sängystä. Maanantaina kävin töissä kokeilee, mutta eihän tuosta tullut mitään. Istuminen ei onnistunut, ainoastaan kävellessä helpotti vähän. Soitin työpaikkalääkärille, ja sain lääkettä, mutta ajan vasta keskiviikolle.
Tiistaina taistelin kivun kanssa töissä klo 9-20, vuorotellen istuen ja seisten, onneksi on säädettävä pöytä. No pitihän se olla, että kun on selkä kipeenä, niin just sillon meillä on special päivä ja illalla myös työjuttuja. Keskiviikkona työt alko klo 8, kävin hoitaa yhen neuvottelun ja sitten lääkäriin.
Lääkäri näki heti, että kaikki ei oo kunnossa. Selkä, kuten mun muutkin nivelet jne, on yliliikkuva. Tämän takia tanssiessa selkäranka oli liikkunut liikaa ja lihakset korjas tilannetta taistelemalla pahempia vammoja vastaa. Tämän takia selkä jumissa. Kipu alaselässä oli käytännössä sellasta, että mä vaan ravasin ympäriinsä, kun paikallaan ei pystynyt olee.
Saikkua tuli loppuviikko, plus lähete selkäryhmään ja fysioterapiaan. Lääkäri suosittelikin hetkeksi treenin lopettamista sekä tanssituntien väliin jättämisen. Selkä ei sais liikkua liikaa, ettei taas satu pahasti. Ainakin siihen asti pitäis odottaa, että käyn siellä käy selkäryhmässä. On kyllä ollut nyt kohta kaks viikkoo sellanen selkä, ettei ees uskaltais lähtee treenaa. Parasta tässä fysioterapiassa ja selkäryhmässä on se, että firma maksaa.
Ens viikolla mulla on se aika fysioterapeutille, joten katotaan mitä sieltä tulee. Josko vaikka viikonloppuna uskaltais reenaamaan? Nyt ei oo kyllä pystynyt. Kävely on ainoo, joka tuntuu auttavan tohon kipuun.
Sentään täällä viikolla oon saanut yöt nukuttua. Aluksi ne oli tuskasia, vaikka söin kunnon särkylääkettä ja lihasrelaksanttia. Eiköhän tää tästä ala helpottamaan, kun saa ohjeet mitä tehdä ja miten tehdä. Tärkeintä vissiin löytää selkää tukeva treeni.
Laittelen viestiä, kun oon fysioterapeutilla ja selkäryhmässä käynyt. Näillä mennään eteenpäin!

kipu,
sairasloma,
selkäkipu
torstai 30. elokuuta 2012
Juhlintaa ja Elixia RAW
Viimeistä kirjoituksesta on nyt vierähtänyt jonkin aikaa. Näyttää tuo elokuukin jo melkein kadonnut. Aika on taas mennyt nopeasti. Osaksi varmasti sen takia, että viikolla käy treeneissä kahtena-kolmena päivänä ja viikonloput ovat olleet täynnä tekemistä.
Painoa en ole jaksanut seurailla, ruokailua olen vähän yrittänyt katsoa. Tosin jälkimmäinenkään ei ole oikeastaan sujunut kovinkaan hyvin. No tässä kohtaa voin onnellisena sanoa, ettei paino ainakaan ole noussut. Tosin nyt olisi jo aika saada itseään niskasta kiinni ja keskittyä painon pudottamiseen. Mutta mistä sitä tahdonvoimaa saisi? Ruoka ja juoma on viime viikkoina maistunut. =)
On ollut taiteiden yötä, chilifestejä ja jos jonkin moisia kekkereitä. Eli herkkuja on tullut vedettyä ja baarissa notkuttua. Minkä sille voi kun kaikki maistuu niin hyvältä. Vielä pari viikonloppua olisi täynnä rientoja ja sitten pitäisi helpottaa. Josko sitten saisi itseään paremmin niskasta kiinni.
Elixian syksyn ryhmäliikunta aikataulut toivat iloista ja surullista nähtävää. Uutuuksina on nyrkkeilyä ja lihaskuntoa yhdistävä RAW sekä Love2Dance. Pienenä pettymyksenä sain huomata, että henkilökohtaiset suosikkini Fitness Fusion ja Strip Cabaret eivät ole mahtuneet uuteen aikatauluun.
RAW tuntia olen nyt päässyt kokeilemaan ja tykkään!!! Hullun rankka tunti, jossa kaloreita palaa uskomattoman paljon. Tunnilla nyrkkeillään, tehdään potkuja ja välissä lihaskunto harjoituksia. Treenin on intervalliharjoitusta ja äärimmäisen tiukka 55 min. Ensimmäisen tunnin kävin kokeilemassa Sellossa Jarmon ohjaukselle. Tunnista tykkäsin, ohjaajasta en. Jarmon tunti oli rankka, mutta tunnilla käytetyt metodit olivat mielestäni hieman kyseenalaisia. Mattoa ei saanut käyttää lihaskuntoliikkeissä, koska se on kuulemma tarpeetonta. No itselläni on ainakin sen verran herkät polvet, että kipeytyvät jo pienestäkin treenistä lattialla ilman mattoa (ja välillä maton kanssakin). No toinen hieno idea oli, ettei tunnin aikana saa juoda ollenkaan nestettä. Tämä oli taistelulajeja harrastavan miehenikin mielestä hyvin erikoista ja tarpeetonta.
Eilen sitten sain paljon paremman kokemuksen tästä RAW tunnista. Sellon Elixiassa kävin taas, mutta nyt tunnin veti superenerginen ja mahtava Merja! Tunti oli sisällöltään melkein sama kuin Jarmolla, mutta Merjan ohjauksessa viihtyi. Matot oli käytössä ja Merja muistutti juomaan aina intervallien välissä, koska treeni on sen verran rankkaa. Tunti oli ihana ja tänään lihakset saavat toipua. Varmasti menen Merjan tunnille uudestaan. Merja osaa kannustaa treenaamaan ja saa sinut uskomaan itseesi.
Toinen syksyn uutus on sitten Love2Dance, jota en ole vielä päässyt kokeilemaan. Näin eilen tunnista pienen vilauksen, kun sen esittelytilaisuus oli salilla juuri ennen RAWtuntia. Tuo uutus on pakko kokeilla, kun enään ei pääse Cabaret tunnille. Musiikki valinnat ainakin tuolla näytöstunnilla olivat mieleeni. Siellä tanssittiin Nicky Minajin Starship kappaletta sekä kesän ykköshittiä (ainakin mun mielestä) TACATA!!! Ensi viikolla alkaa nuo Love2Dance tunnit, joten pitää suunnata kokeilemaan hetipian!
Huomenna pe vielä levätään ja vietetään aikaa ystävän kanssa. Sitten la vähän treeniä luvassa. Nyt kone kiinni ja suuntana keskusta ja kahvittelu hyvässä seurassa! Palaillaan!

elixia,
juhlat,
Love2Dance,
RAW,
ruokavalio,
ryhmäliikunta
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Konjak, ensimmäinen viikko takana
Ensimmäinen viikko Konjak valmisteen käyttöä täynnä. Painoa en oo tarkkaan mitannut, mutta ens viikolla sen kyllä teille sitten kerron.
Olen ollut ihan positiivisesti yllättynyt, miten Konjak on pitänyt nälkää poissa. Olen treenannut ihan normaalisti ja syönyt pienenmpiä ja terveellisiä annoksia.
Aamupalana oon vetänyt proteiinipirtelön ja heldelmän. Lounas on ollut yleensä kinkkukasvismunakasta tai keittoa ja hapankorppuja. Illallisella sitten tonnikalaa, kermaviiliä ja kasviksia hapankorppujen kanssa. Välipaloina olen nauttinut soijajugurttia, proteiinipirtelöitä ja hedelmiä.
Näillä eväillä on pysynyt nälkä poissa vaikka treeniäkin on tullut ihan hyvin. Maanantaina oli Zumba, Strip Cabaret keskiviikkona ja torstaina crosstrainer ja TerveSelkä kehon huoltoa. Tää viikko on ollut fiiliksen ja muun kannalta hyvä.
Perjantaina näin koulukavereita ja käytiin vähän sushilla ja tanssimassa Apollossa. Ravintolassa otin ennen ruokaa Konjakin ja normaalikokoinen sushi annos riitti tällä kertaa hyvin. Yleensä menee kaksi makirulla ja muutama nigiri pala helposti. Ilta jatkui railakkaissa merkeissä, mutta terveellisemmän elämän henkeen, join koko iltana vain viisi olutta. Siinä siis myös syömässä juotu olut mukan. Kotona olin 3:30.
Lauantaina oli taas välipäivä treenistä ja klo 10 suuntasimme autokauppaan ostamaan miehelleni uuden auton. Kyllä 6 tunnin yöunilla näyttää pärjäävän ja löytävän hyvän auton. Mukaan tartui BMW 320i. Ihana! Kun polkasee kaasun pohjaan niin johan lähtee. Kato vaikka kuvaa, eikös ookkin ihana.
Tämä viikko alkaa nyt olla kasassa, joten uutta kohti. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

BMW,
kokemuksia,
konjak,
ruokavalio,
treeni
tiistai 7. elokuuta 2012
Elokuu, vatsatauti ja Konjak
Noniin, nyt on sitten vatsatautikin kärsitty. Jäi siis viime viikolla treenit vähän vähille. Käytiin tyttöjen kanssa viime viikon tiistaina Korkeasaaressa, joten seillä kävely jäikin sitten viime viikon ainooksi treeniksi. Keskiviikkona iski sitten vatsatauti ja loppuviikko meni sitten kotona, vessassa tarkemmin.. =) No mutta se siitä.
Onneksi tiistaina nähtiin näin suloiset mangustit, muuten viikko olikin vähän tylsä. Kipeenä ei oo kivaa olla.
Mutta nyt on sitten elokuu, sinne se kesä meni. Tosin mun mielestä se ei ees alkanut ja nyt se jo loppuu. Elokuu, joten nyt on hyvä aloittaa kesäkuntoon 2013 kampanja. Ensimmäinen kaveri puhuikin tästä jo Facebookissa, joten kai se on minun aloitettava.
Ruokavalio pitää siis laittaa suurennuslasin alle. Herkut eivät ole kiellettyjä, mutta yritän viimeisen päälle välttää niitä. Ruokavalion lisäksi päätin kokeilla Konjak Glucomannan-kasvikuitua. Sen pitäisi täyttää mun vatsaa otettuna ennen ruokaa, joten söisin pienempiä annoksia. Kaksi päivää nyt takana. En tiiä auttaako ne vai ei. Mutta katotaan kuin käy.
Tuote kuitenkin lupaa kovia, Tehostaa laihtumista 60%. Konjakin avulla painonpudotus on jopa 60 % suurempi kuin pelkällä ruokavaliolla eli jokaista pudotettua painokiloa kohti voi pudottaa jopa 1,6 kg.. No saa nähä... tässä vähän tietoa tuotteesta.
No katsotaan miten noitten kanssa käy. =) Odotukset ei oo kovinkaan kovat. Treeniä on tarkoitus jatkaa, joten treenillä ja ruokavaliolla onkin varmaan suurempi osa painonpudotuksessa. Jos jollain on kokemuksia tästä Konjak tuotteesta niin kertokaa ihmeessä. Mä jaan tässä matkan mittaan kokemuksia ja kerron jos tulee tuloksia.
Nytten kattoo Funny People leffaa ja nauttimaan iltapalaksi ostettuja pensasmustikoita. Palaillaan!

Glucomannan-kasvikuitua ja kromia painonhallintaan
Konjak on valmistettu vesiliukoisesta morphophallus konjac-juurimukulan kasvikuidusta. Tämä glucomannan-kuitu imee vettä jopa 300 %. Ennen ruokailua nautittuna se täyttää vatsaa, jolloin laihduttajan on helppo pienentää aterioiden annoskokoa. Yhdessä makeanhimoa hillitsevän kromin kanssa Konjak on erittäin tehokas ravintolisä painonpudotukseen ja ohjaa pysyvään ruokailutapojen muutoksiin.
- Täyttää vatsaa ja pitää olon kylläisenä
- Ylläpitää hyvää suolentoimintaa laihdutettaessa
- Opettaa pienentämään aterioiden annoskokoa
- Konjakin kromi tasaa verensokerin vaihtelua
- Hillitsee napostelua ja vähentää makeanhimoa
- Tukee hyviä kolesteroliarvoja
No katsotaan miten noitten kanssa käy. =) Odotukset ei oo kovinkaan kovat. Treeniä on tarkoitus jatkaa, joten treenillä ja ruokavaliolla onkin varmaan suurempi osa painonpudotuksessa. Jos jollain on kokemuksia tästä Konjak tuotteesta niin kertokaa ihmeessä. Mä jaan tässä matkan mittaan kokemuksia ja kerron jos tulee tuloksia.
Nytten kattoo Funny People leffaa ja nauttimaan iltapalaksi ostettuja pensasmustikoita. Palaillaan!
Tunnisteet:
elokuu,
glucomannan-kasvikuitu,
konjak,
laihdutus,
ruokavalio
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Hyvää treeniä ja omia tavoitteita
Tällä viikolla on treenit mennyt hyvin, vaikka takana on myös yksi sairaspäivä. Mahakipu vaivaa edelleen ajoittain, mutta borrelia vasta-aineet voidaan testata vasta parin viikon päästä.
No mutta treeneihin. Meillä on nyt heinäkuussa salilla kamppanja, että tuo kaveri tutustumaan saliin. Joten me mentiin sitten viimeisen lomapäivän kunniaksi miehen kanssa Power eli Body Pump tunnille Sellon Elixiaan. Oli muuten rankka tuo uusi ohjelma. Hui. Sai hyvässä kunnossa oleva miehenikin oikein kunnolla treenailla pump tangolla. Molemmat oltiin sitten ihan poikki tunnin jälkeen.
Ti ja ke olikin sitten välipäiviä. Ke oli tarkoitus mennä Cabaret tunnille, mutta mahakipu sitten esti treenin. No tortaina pääsin sitten kompensoimaan tilannetta. Pääsin lähtemään töistä aikaisemmin, joten otin kaiken irti siitä kuten kuvasta näkyy.
Kyllä oli jalat spagettia kahden tunnin treenin jälkee.
Asetin sitten tällä viikolla itelleni uuden tavoitteen. Elokuun loppuun asti 3 tuntia treeniä per viikko, vähintään... Saa nähdä miten käy. Mun motivaatiota on kasvattanut Heia Heia ja kaverien kannustus. On myös mukavaa kannustaa kavereita niitten treenien kanssa. Alan melkein kuulostaa jo Heia Heia mainokselta, mutta oon tykännyt tosta palvelusta ja suosittelen kaikille.
Tänään oli sitten vähän rentoutumista duuniporukan kanssa. Huomenna päivällä isin synttäreille ja illalla kaverille saunomaan ja viettää iltaa. Sitten sunnuntaina vois käydä treeneissä. Vaikkakin tän viikon 3 tuntii treeniä on jo täynnä. Mutta ei se haittaa, jos lisää tulee. Fiilis on hyvä. Tavoitteiden asettaminen myös lyhylle tähtäimelle on tärkeetä, kyllä musta saadaan vielä hyvä kuntoinen neitokainen! =D
Tässä vielä lopuksi kuva mun Heia Heia treeneistä. Treeniä on kertynyt ihan hyvin. =)
Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 12. heinäkuuta 2012
Viimeinen lomaviikko
Näin se neljän viikon loma lähestyy loppuaan.
Tän viikon treenit on olleet hyviä, mutta joksenkin kuitenkin haastavia. Maha on ollut kipeä, joten vessassa käyntien välissä pääsin kuitenkin vähän treenailee. Mutta tänään sitten oli pakko antaa periksi ja käydä lääkärissä.
Tiistaina pääsin huoltaa kehoa ja päälle vähän aerobicia. Terve Selkä tunti tuntui hyvältä ja vähän sitten liikuntaa Easy Aerobicilla. Jalat eivät olleen ihan niin solmussa kuin viimeeksi. Tosin ohjaakin oli eri ja askeleet oleviat helpompia.
Sitten keskiviikkona kävin Cabaret tunnilla. Joka kyllä vei kaikki voimat. Mahakipu yhdistettynä hullun kuumaan saliin teki tehtävänsä. Tänään piti mennä pump tunnille, mutta aamulla oli pakko mennä lääkäriin, joka sitten oli sitä mieltä että treenaaminen vähänksi aikaa väliin.
Viime viikolla, torstaina musta löytyi punkki. Joten senkin takia olin vähän peloissani. Mun maha on monesti ollut herkkä ja reagoi stressiinkin. Nyt kun mahakipuun yhdistettiin nivelten särky, niin kyllä tuo punkin pureman jälkeisiksi oireiksi vähän pelotti. Lääkärissä ei vielä selvinnyt mitään. Vasta kun punkin puremasta on kulunut 3 viikkoa voidaan tutkia borrelia vasta-aineet. Joten vielä pari viikkoa pitää odotella, että pääsee labraan varmistamaan asian. Mutta lääkäri sanoi, että nyt on tosi paljon vatsatautia liikkeellä, joten voi olla sitäkin...
Toivottavasti tää olo helpottaisi pian. Huomenna ois NRJ at Sea ja lauantaina "varamamman" 50-v synttärit. Joten vois mahakipu mennä pois, että ei mee viikonloppu pilalle.
Liikuntaa tuskin tällä viikolla enää tulee. Ens viikolla onkin sitten enää maanantai vapaata ja sitten alkaa työt. Möh, loma menee liian nopeasti. Ensi viikolla toivottavasti pääsee kunnolla treenaa. Sitä jäädään odottelee, nyt sohvan nurkkaan makaamaan ja lepäämään. Mukavaa viikonloppua kaikille.

cabaret strip,
loma,
mahakipu,
punkin purema,
terve selkä,
viikonloppu
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Paluu kaupunkiin: synttärit, treeniä ja lisää mökkeilyä
Nyt on sitten myös mökkiloma vietetty. Oli ihana viikko Jämsässä, vaikkakin kelit olisivat voineet olla paremmat. Viime viikon saldo treeneissä oli 1 kerta ja 1h 15min. Tällä viikolla toivottavasti tulee enemmän.
Maanantaina pääsin taas treenien makuun. Olikin hyvä päivä treenaa, koska oli mun synttärit ja mentiin illalla terassille ja syömään. Treeni tuntui hyvältä pitkästä aikaa. Kävin Cardio Energy ja Shape tunnilla. Molemmat oli toooosi rankkoja, ohjaaja veti kunnon rääkit. =D No mutta pääsipä sitten hyvillä mielillä vähän juhlistaa synttäreitä! Eli nyt olen sitten jo 27-vuotias...
Tiistai olikin sitten päivä, jolloin nähtiin kavereita ja lounastettiin sekä illastettiin ravintolassa. No ollaanhan nyt lomalla. Tänään sitten kävimme päivämatkailemassa Porvooseen. Oli ihana keli ja tuli kunnolla käveltyä ympäriinsä. Koirulikin sai kunnolla liikuntaa ja makaakin nyt sohvalla ihan naattina.
Nyt ollaan sitten oltu kotona jo tarpeeksi. Huomenna aamulla salille Cardioon ja Shapeen, sitten lähdetäänkin taas mökkeilemään. Nyt suuntana mun miehen äidin mökki Kirkkonummella. Siellä sitten toivottavasti pääsee ottaa aurinkoo ja uimaan. Tosin en tiiä ovatko hankkineet täksi kesäksi uimaallasta sinne. Joka kesä siellä on ollut sellainen, joka vie vettä parin paloauton verran. =D Sinne sitten pääsee saunasta uimaan... Ihanaa!
Tällä viikolla treeniä tulee siis ihan hyvin. Ehkäpä sitten vielä viikonloppuna jaksaa mennä vähän viel treenaa. Ruokailun suhteen voin kokea olevani onnistunut nyt lomalla. Paino on noussut vain 200g, joten hyvä minä!
Nyt suuntaan nukkumaan ja huomenna treenin kautta mökkeilemään. JEEE! Mukavaa loppuviikkoa kaikille.
Tähän loppuun vielä kuva Jämsän mökin maisemista. Ei ollut valittamista maisemissa.

cardio energy,
jumppa,
mökkeily,
paino,
shape
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Viva España!
Espanjan loma vietetty. Ja pakko sanoa, että ihanaa oli. Madrid oli todella upea ja kuuma kaupunki. Tässä muutamia kuvia matkastamme.
Meidän oma matkaopas näytti ekana päivänä meille kaupunkia. Kuvassa tietty meijän varpaat pisteessä, josta mitataan kaikki Espanjan etäisyydet.
Madrid yöaikaan. Kaunista ja edelleen lämmintä.
Lisäksi piipahdimme pohjoisessa Burgosissa tapaamassa mieheni kaveria. Paluumatkalla pääsimme sitten tutustumaan Segoviaan, joka taas oli uskomatton ihana ja vanha kaupunki.
Toki matkalla piti kuvata varpaat! =D
Sitten päästiin syömään maailman vanhinpaan ravintolaan. Voi noita herkullisia pikkupossuja! =DDD
Kuntoilua lomalla ei ollut, herkuttelua hyvin vähän ainakin normaalin lomaan verrattuna. Tosin tätä kirjoittaessani syön tuliaiseksi itselleni tuotuja m&m karkkeja. Toki Espanjan väreissä olevia! Mutta ruokien suhteen pysyin edes kohtuudessa ja herkuttelu oli lähinnä "cervesa con limon". =)
Vaikka itse kuntoilua ei tullut tehtyä, niin kyllä varmasti lomalla kaloreita paloi. Kävelyä tuli päivässä noin 3-8 tuntia. Riippuen vähän päivästä. Joten +35 astetta lämpöä ja useamman tunnin kävelyt, kait niitten on jotain pitänyt kuluttaa. Mutta saa nähdä koska sitä uskaltaa taas vaa´alle.
Nyt karkkipussi kiinni. Huomenna suuntaamme viikoksi Jämsään mökkeilemään, joten seuraavaa viestiä kirjotellaankin sitten varmaan kotiutumisen jälkeen. Ennen lähtöäa viikko aloitetaan tunnin treenillä ja sitten hypätään autoon ja suuntana Jämsä. Toivotaan hieman parempia kelejä, kun mitä nyt. Hyvällä kelillä vois käydä soutelee jne. jotta sais ees jotain kuntoiluu ensi viikolla tehtyy.
Eli eka viikko lomaa takana, nyt palataan sitten tarkemman (ja oikean) ruokailun pariin. Ei herkkuja. Tai ehkä ens viikonloppuna vois jotain, koska silloin on mun synttärit. Pari kaveria liittyy silloin seuraamme mökille. Grilli kuumaksi säällä kuin säällä? =D Saa nähdä! Mukavaa viikkoa kaikille!

perjantai 15. kesäkuuta 2012
Lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin...
...seuraavat kaksi viikkoa matkin Naantalin aurinkoo.
Tästä se lähtee. Viikon viimeinen treeni takana ja edessä kahden viikon tauko treenailuun. Tää viikkon on ollut rankka, töitä on saanut painaa hulluna ja ei oo jaksanut oikeestaan treenailla, kun on ollut illalla niin poikki
No tiistaina kävin salilla kokeilee Terve Selkä tuntii ja Easy Aerobiciä. No Terve Selkä oli tosi mukava ja tehokas, mutta sitte toi Easy Aerobic... voi huh huh, ei meinannut jalat millään pysyy perässä. Tällä viikolla on tullu vähän lipsuttuu ruokailussa ja suklaata ja pullaa on tullut syötyy. Paha Heidi! =D
No tänään oli sitten Summer Strip, joka oli käytänössä siis Cabaret Strip, muutoksena oli vanhojen ohjelmien sekottamista. Pääs kokeilee ihan uusia biisejä ja ihanaa oli. Vaikka sali missä toi tunti oli, niin siihen oli paistanut aurinko koko päivän, joten lämpöö riitti ja hiki virtasi.
Nyt iltapalaa naamaan ja loput pakkailut kehiin. Huomenna päivällä lennetään Madridiin! JEEE! Sitten juhannuksen jälkeen mökkeilemään viikoksi. Onneksi sen jälkeen on sitten vielä luvassa kaksi viikkoa lomailua ja kuntoilua. Elikkäs nyt on sitten tulossa parin viikon tauko kirjotteluun. Nyt lomaillaan!
Tässä vielä kuva mun herkullisesta iltapalasta. Vadelmia, pensasmustikoita ja mini brie juusto. Oli kyllä hyvää! Pahoittelen huonoa laatua, otin kuvan puhelimella.
Ihanaa juhannusta ja lomia kaikille teille lukijoille! Palataan asian pienen lomailun jälkeen.

brie juusto,
cabaret strip,
easy aerobic,
iltapala,
jvg,
kuntoilu,
lipsuminen,
madrid,
mökkeily,
pensasmustikka,
terve selkä,
vadelma
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Viikonloppu: Hemmottelua ja treeniä
Torstain body pump vaihtui sitten ohjattuun crossing tuntiin ja FitBallin, kun kaveri ei päässyt mun kaa pumppiin. Ei kait sitä yksin viitti irvistellä… =) Treeniä tuli 1h 15 min, joten perjantailla oli hyvin ansaittu lepopäivä. No töitten jälkeen käytiin syömässä ravintola Helmessä facediilin lahjakortilla. Ja voi että possunposki rillette, karitsan kare ja porkkanakakku maistui hyvältä. Eli perjantai oli tällä viikolla se päivä, jolloin sain herkutella. Helmeä voi kyllä suositella kaikille, todella positiivinen yllätys.
Ruuan jälkeen käytiin vielä tarkastelee laatukomediaa. Vuorossa oli Diktaattori ja hillittömät naurut! Suosittelen kaikille! Aladeen mothafucker! ;) Ja leffassahan tietty syödään poppareita! Tässä vähän esimakua siihen mitä leffassa on luvassa.
Lauantaina palattiin sitten takaisin treenaamisen pariin. Taisi nuo eiliset herkuttelut vähän painaa tänään treeniä. Oli tarkoitus vetää Cardio Energy ja FitBall. No alkulämmittely taisi olla liian rankka, koska pohkeet ja selkä rupesi kramppaamaan noin vartin treenin jälkeen. Jätin sitten suosiolla FitBall tunnin väliin. No tuli treeniä kuitenkin 50 min. Treenistä jäi kuitenkin hyvä fiilis ja energiaa jäi vähän muuhunkin tekemiseen. Sinne se lauantai taas meni.
Lauantaista jäi muutenkin hyvä fiilis. Oon nyt treenannut ja kattonut syömisiäni vähän tarkemmin kohta 4 viikkoa, mutta paino on tähän mennessä vana noussut. Tajusin olevani säästöliekillä liian pienen ravintomäärän takia. Tämä onkin jo kaksi vuotta sitten koettu, joten nostin vähän syötävän ravinnon määrää ja nyt ensimmäinen kaksi kiloa lähtenyt. Eli kokonaisuudessaan tuosta maksimipainosta on nyt lähtenyt 6 kiloa. Eli paino tänään aamulla 128 kiloa. Se on paljon, jos ajattelee että vuosi sitten se oli tuosta 20 kiloa vähemmän. No turha sitä on tässä murehtia. Virheet on nyt tehty ja uusi alku otettu. Täytyy yrittää välttää tekemästä noita samoja virheitä uudestaan. Tästä on mentävä vain eteenpäin.
Sunnuntaina päätetään treeniviikko. Eli tänään oli vuorossa lämmittely, cabaret strip ja shape. Kokonais treeniaika 1h ja 6min. Voi sanoa, että kyllä oli tehokas treeni. Kaloreita kului hurjat 800 treenissä. No nyt on vähän väsy olo. Mutta ei hätää, kanaa ja kasviksia tankattu ja loppu ilta otetaan rennosti.
Katsotaan miten pääsee treenaa ens viikolla. Mies joutuu tekemään hulluna ylitöitä, joten pakko olla vähän kotonakin. Muuten tulee Ringolle pitkiä päiviä olla yksin. Ens viikkoon lisähaastetta antaa Elixian kesäaikataulut, joissa ei paljon treeni vaihtoehtoja ole. =/ Mutta yritetään ottaa niistä kuitenkin ilo irti, koska sitten tulee parin viikon tauko treeneihin! Ens viikon la suuntana Espanja ja Madrid, eli loma alkaa!
Nyt innolla sitten aloittamaan uutta viikkoa, sitä viimeistä työviikkoa ennen lomaa.. =DDD

Diktaattori,
elokuva,
hemmottelu,
illallinen,
loma,
loppuviikko,
paino,
ravintola Helmi,
ruokavalio,
treeni
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Kipua takareidessä ja HeiaHeia
Maanantaiaamuna heräsin orastelevaan takareiden kipuun. No tiistaina takareisi sitten oli vähän jäissä, mutta ei kovinkaan kipeä. Ajattelin, että suunniteltu Fitness Fusion voisi auttaa sitä reittä venymään. No lämmittelyksi päätin vetää 35 minuuttia Crosserilla. Siinä ei sitten tuntunut yhtään pahalta. No Fitness Fusion tunnin puolessa välissä tajusin et mun takareisi ei oikein enää pelitä kunnolla. Siinä sitten piti vähän miettii miten saa kaikki loput liikkeet tehtyy ilman kipua.
No eihän tämä hyvä päivä sitten loppunut tähän. Tajusin vartti ennen tunnin loppua, etten ole sitten lounaan jälkeen syönyt mitään. Unohdin kiireessä syödä välipalan ja jotain pientä ennen kun lähin treeneihin. No saunassa iski sitten tooosi huono olo. Pääsin suihkuun kyllä, mutta pukuhuoneeseen pääseminen olikin sitten täysin eri juttu. Melkein pyörryin sinne suihkutilaan. Siinä sitten piti jonkin aikaa istuskella ja tasoittaa olo. Kotiin pääseminenkin tuntui tosi vaikeelta. Ehkä tästä muistaa nyt sitten syödä ennen treeniin menemistä.
Tänään olikin sitten pakollinen ja ei suunniteltu välipäivä. Toivotaan että huomenna sitten on parempi päivä ja uskaltais mennä salille ton reiden kanssa.
Treenaamisen lisäksi mä oon innostunut käyttämään HeiaHeia palvelua, jonne voi lisätä treenejään. Voi että palvelu on musta todella kannustava. Ihan uskomatonta miten mukavaa lukea muitten treeneistä ja kannustaa kavereita. Lisäksi on ihanaa saada itse kannustuksia.
Jos joku lukija haluaa mun HeiaHeia kaveriksi, niin laita maili tavoitteenakevyempimina@gmail.com. Kerron sitten tarkemmin miten mut saa kaveriksi sinne.
Suosittelen kaikkia kirjaamaan treenejään HeiaHeiaan. Siellä on vaikka mitä palveluita. =D Palveluun pääset TÄSTÄ.
Mukavaa loppuviikkoa! Luvassa on ainakin body pumpia ja ravintola illallista. Mutta näistä lisää myöhemmin.

fitness fusion,
heia heia,
kipu,
takareisi
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Treeniä ja uudet kengät!
Viikonloppu ei sitten mennyt treenien suhteen ihan, niin kuin suunnittelin. Mieheni tule perjantaina kotiin omista treeneistää ja oli satuttanut selkänsä torjuessaan hyökkäystä. Mies harrastaa siis taistelulaji Krav Magaa. No yöllä sitten heräsin neljän aikaan siihen, että mies huutaa kivusta.
Ei pystynyt liikkumaan, kun selkä oli niin kipeä. No eikun ambulanssimiehet paikalle ja miettimään mitä tehdään. Onneksi kaikki oli kuitenkin kunnossa, ja diagnoosi noidannuoli. Elikkä lihaskrampilla mentiin. Kunnon droppeja kehiin vaan ja nyt näyttää jo voivan paremmin. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.
Tuo miehen selän kipeytyminen sitten muutti vähän suunnitelmia. Enhän mä voinut sitä tänne lauantaina yksin jättää, joten treenit jäi väliin. Onneksi tällä viikolla oli jo kolme treeniä takana.
Tänään sitten kävin salilla taas Cabaret Strip tunnilla. Enää ensi viikko kevätlukkaria jäljellä ja sitten Cabaret Strip ja Fitness Fusion jää kesätauolle. Möh! Kait sitten kesällä pitää kokeilla jotain muutakin. Tällä viikolla oli siis neljä treeni kertaa.
Ens viikolle oon taas suunnitellut viisi treenikertaa. Ma ja Pe olisi suunniteltu lepopäiviksi muuten vaihtelevaa treeniä. Näistä kerron sitten ensi viikolla tarkemmin! =)
Tänään oli treenin ja shoppailun kannalta hyvä päivä. Treenit sujui hyvin ja sain ostettua viimeinkin itelleni kesäkengät. Tämäkin oli välttämätöntä, koska nykyiset kenkäni eivät näyttäneet olevan minulle hyvät. Pohja oli liian ohut, joten jalkapöytäni kipeytyi todella pahasti. Perjantaina käveleminen oli tuskaista, joten uusien kenkien osto oli välttämätöntä. Treenien jälkeen suuntana oli Stockmann, kun vielä kätevästi minulla oli 100 euron lahjakortti sinne. Ostin ihanat Tommy Hilfigerin kengät. Nyt kelpaa kesän läpi kävellä! =)
Taas yksi viikonloppu takana ja uusi viikko edessä! Palaamme asiaan ensi viikolla! Toivottavasti kelitkin lämpenisi, niin pääsisi taas ulkoilemaan koko perheen voimin.
Tässä kuva ihanista uusista kengistäni... ja Ringosta, joka näytti olevan mustasukkanen kenkien kuvaamiselle. Änkesi heti kuvaan! =)

kengät,
kramppi,
krav maga,
noidannuoli,
ringo,
shoppailu,
tommy hilfiger,
treeni
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Syitä ja tavoitteita
Ajattelin, että voisin kertoa vähän syitä ja tavoitteita tähän mun blogiin ja kuntoiluun.
Olen tosiaan aina ollut lihava. Nyt sitten jotenkin vaan tuntui ettei näin enää jaksa. Plus että jos jatkossakin lihon näin paljon, niin kuinkas iso oon sitten 10 vuoden päästä. Joten tarve muuttua ja muuttaa toimintatapoja on suuri.
Pari vuotta sitten sain ekaa kertaa motivaation pitää itestäni parempaa huolta. Kuntoilin ja söin hyvin (oikein). Laihduinkin oikein kunnolla. Sitten koulu, häät ja stressi painosta kasvoivat liian suureksi. Ongelmiahan siitä seurasi. En enää jaksanut. Ja kun on loppu niin sitten on loppu.
Vuosi meni toipuessa ja stressin helpottamiseen. Nyt olenkin päättänyt, että painoa en seuraa paljoa, koska siitä viimeeksi seurasi vain kauheaa ahdistusta. Tosin omat tavoitteeni olivat todella korkeita ja petyin itseeni syvästi, jos en niihin päässyt.
Nyt on aloitettu puhtaalta pöydältä ja paino ei ole tärkein asia. Nyt keskityn kuuntelemaan kroppaani ja sen mukaan toimitaan. Yritän syödä vähemmän ja terveellisemmin. Ensimmäisenä tavoitteena on mahtua kesävaatteisiin, niin ei tarvitse ostaa uusia. Yhdet housut mahtuukin jo päälle. Painoani seuraan epäsäännöllisen säännöllisenti, joten sen suhteen päivityksiä blogiin tulee varmaan harvakseltaan. Lähinnä nyt keskityn kertomaan kuntoilusta, ruuasta, edistymistä ja yleisesti kuulumisia. Näillä nyt mennään.
Kai tässä kahdessa vuodessa ja painon jojoilussa on ollut jotain hyötyä. On tullut tehtyä virheitä, ja niistä oppii. Liika painon vahtaaminen ei vaan sovi minulle. Kesä tulee olemaan varmasti haastava, koska herkkuja on koko ajan saatavilla ja grillit ovat kuumana. Mutta katsotaan. Jos tekee mieli joskus herkkuja, olen päättänyt antaa siihen itselleni luvan. Kerran viikossa saa sitten syödä vähän enemmän ja vapaammin. Yritän olla tekemättä samoja virheitä, kuin aikaisemmin.
Tavoitteena on vielä joku päivä olla ylpeä siitä näystä mikä peilissä on. Haluan saada painoa pois ja saada paremman kunnon. Terveellisesti syöminenkin ja sen opettelu on yksi tavoite. Nyt vaan katsotaan miten tässä käy! Kesä on iso haaste kaikkine juhlineen ja herkkuineen. Mutta pitää yrittää pysyä tiukkana.
Nyt viikonlopun viettoon. Jalkapöytä on ollut kovasti kipeenä tänään, joten voi olla että huomiset treenit on parempi jättää väliin. Jos jalka olisi sitten palautunut sunnuntaihin mennessä niin pääsisi käymään salilla. Terkkari sanoi tänään, että kipu johtunee kesäkengistäni tulleesta rasituksesta. Eli huomenna siis ostamaan uudet kengät, joissa olisi hyvä pohja. Nuo ohuella pohjalla olevat eivät näytä sopivan minun jalalle. Onneksi voitin yhdestä kyselystä 100 euron lahjakortin Stockalle, joten sinne siis ettimään kenkiä huomenna!
Viikonloppuja!

jojoilu,
kengät,
kuntoilu,
lihava,
paino,
ravinto,
ruokavalio,
syyt,
tavoitteet
maanantai 28. toukokuuta 2012
Valmistumisbileet ja viikon aloitus
Sinne meni viikonloppu! Voin sanoa hyvillä mielin, että oli ihanaa. Ei niin hyvillä mielin voi katsoa sitä mitä tuli syötyä! Mutta kyllä mä ton kolmen vuoden rutistuksen jälkeen olin sen ansainnut. Perjantaina mentiin porukoiden kanssa juhlii valmistumista ravintolaan ja lauantaina oli sitten aika kakuttaa ja skumpattaa kaverit.
Kakku olikin upea. Ja juoma yhtä hienoo. Sain vuosi sitten Samilta motivaatioksi Cristal shampanja pullon. Viimeinkin päästiin sitten avaamaan se. Voi että oli hyvää. Siitä sitten ravintolaan syömään. Ilta sujui hyvin. Tornin ateljee baarin kautta Milli klubille juhlimaan.
No eilen sunnuntaina olikin sitten krapula päivä. Vähän tuli vielä kakkua maisteltua ja jämä juustoja syötyä. Mutta kait se kuuluu normi krapulapäivään... =D Kai krapulapäivän ruoka ois voinut olla huonompaakin..
No tänään sitten alkoi uusi viikko. Menin töihin vasta klo 11:30, joten aamulla oli hyvää aikaa mennä salille. Viikko alkoikin hyvin ja vauhdilla Cardio Energyllä ja lämmittelyllä crosserilla.
Tää Flamingon sellossa ollut Cardio Energy oli tosi paljon rankempi, kun mitä kävin kokeilee pari viikkoa sitten Sellon Elixiassa. Tosin kuulin, että tunnit vaihtelee paljon just riippuen ohjaajasta. Mutta hyvä alku viikolle oli. Energiaa täynnä ja kyllä oli hyvä mieli mennä töihin. Huomenna on sitten lepopäivä. Jos vaikka olis hyvä keli niin vois vähän lenkkeillä koiran kanssa.
Tässä muuten vielä kuva siitä upeasta kakusta minkä ystäväni teki! Kiitos Linda!

bileet,
cardio energy,
cristal,
kakku,
valmistuminen
torstai 24. toukokuuta 2012
Tiistaina sushia ja torstaina bodybump
Tämä viikko on kohta lopussa.
Tiistaina illalla käytiin Stockan herkussa ostaa tarvikkeita viikonlopun valmistujaisiin. Päätin samalla hemmotella itseäni, vaikkakin ruokavalion piti olla tiukka. Ostin sushia ja tonnikala sashimia. Ja voi pojat että oli hyvää.
No tällä viikolla on nyt ollut tiistaina se fitness fusion ja tänään body pump, joten kyllä mä olin ne ansainnut. Ainiin ja maanantaina oli oli töissä ne kakkukahvitukset, ja voin ylpeenä sanoa, että yhtään palaa kakkua en syönyt! HYVÄ MINÄ!
Tänään kävin sitten testaa elixian body pumpin. Oli ihanan raskas tunti. En muistanutkaan kuinka ihanalta body pump tuntuu. Lihakset huutaa hunajaa, mutta palkinto tunnin lopussa on niiiin ihana. Kaikkein parasta pump tunnissa oli se ettei tarvinnut treenata yksin, vaan kaveri käy samalla salilla ja tuli mun kaa tunnille. Kaksin oli kivempaa.
No nyt sitten edessä perjantai ja lepopäivä. Huomenna on muutenkin tärkee päivä! Mä valmistun! Kolmen ja puolen vuoden opinnot tikistettiin kolmeen vuoteen ja huomenna mä oon tradenomi! JEEE! Huomenna sitten porukoiden kanssa vähän juhlistaa valmistumista.
Lauantaina on sitten luvassa taas bileet kavereiden kanssa. Ja niistä pitääkin sitten toipua sunnuntain. Joten seuraava treeni on FitBall 30 min lauantaina ennen bileitä. Sitten voi hyvällä omallatunnolla ottaa vähän kakkuu ja skumppaa!
Palaamme asiaan ensi viikolla! Mukavaa viikonloppua kaikille!

bodypump,
fitness fusion,
sushi,
valmistuminen
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Cabaret Strip ja nälkä
Noniin nyt on sitten Cabaret Strip kokeiltu. Kyllä oli mukava ja tehokas tunti. 45 minuutttia tuntui olevan juurikin hyvä tälle kunnolle. Voi niitä aikoja, kun jaksoi vetää tunnin zumban ja salitreenin peräkkäin. Nyt tarvii vaan toivoo, että johonkin väliin jaksaa myös tunnin zumban. Ajan kanssa tässä edetään
Mutta siis tosi mukavaa oli toi Cabaret Strip. Oikein viihdyttävä, energinen ja mukavia tanssiliikkeitä sisältävä. Uskon että löydän itseni tuolta tunneilta vielä uudestaan!
Eilisen treenin ja kulutettujen noin 600 kalorin jälkeen illalla oli kova nälkä. Päätin antaa itselleni luvan syödä terveellista ruokaa, niin ettei tarvitse nälkäisenä mennä nukkumaan. Joten tuli sitten otettua lihalientä ja proteiinirahkaa iltapalan lisäksi.
Nyt kohta syömään vähän kanaa ja kasviksia. Otan jokupäivä ruuistani kuvan, nyt ei kyllä jaksa. Tänään sitten lepäillään ja ennen matsia luvassa on muutama osa The Walking Dead sarjaa. Pahasti on jääty koukkuun. Heh. No hyvä saada tämäkin sarja alta, ennen kuin uusi ja upea kausi True Bloodia alkaa!! =))
Palataan ensi viikolla asiaan. Huomenna luvassa lepopäivä ja asiakkaiden viihdyttämistä kakkukesteissä. Firmalla on huomenna 150-vuotis kakkukahvitus asiakkaille. Luvassa pitkä päivä!

nälkä,
the walking dead,
treeni
lauantai 19. toukokuuta 2012
Cardio Energy ja FitBall
Noniin, ensimmäiset tunnit testattu Sellon Elixiassa. Kyllä oli kovilla, että jaksoi jatkaa loppuun asti. Cardio Energy oli kyllä sellainen energia- ja sykepommi, että huh huh. Ja kyllä hiki lensi.
No tämän jälkeen sitten FitBall, joka oli myös uusi kokemus. Pallosta puuttui vaan ne sarvet mitä oli pienenä pomppupallossa... Heh! Kyllä toi pomppinen kuitenkin onnistui. Mielenkiintoinen yhdistelmä palloa, painoja ja tasapainottelua. Varmasti menen uudestaan mielellään!
Katsotaan jaksaisiko huomenna mennä tutustumaan Cabaret Stripiin. Mutta sen näkee huomenna. =) Maanantaina on sitten luvassa tosiaan välipäivä kuntoiluun.
Nyt tekemään ruokaa ja sen jälkeen huudetaan Suomi finaaliin! SUOMI!!!
<3

FitBall,
kuntoilu,
Suomi
perjantai 18. toukokuuta 2012
Uuteen nousuun!
Nyt on aloitettu uusi elämä. Koulu on loppu ja edessä on AIKAAA! Viimeinkin minulla on taas aikaa itselleni. Valmistuminen on ensi viikolla ja kaikki kouluhommat jo tehty. Joten nyt voin keskittyä itseeni.
Aika tarkoittaa sitä, että nyt voin taas liittyä salille. Ja niin teinkin. Nyt ollaan sitten Elixian jäseniä. JEE! Tänään en kerennyt, kun tekemään pienen tutustumiskierroksen salille. Huomenna sitten edessä olisi ensimmäin jumppa! Saa nähdä kuinka käy. Kunto on tippunut takasin vanhalle tasolle. Ja ikäväkseni voin sanoa, että melkein kaikki pudotettu paino on tullut takaisin.
Mutta nyt asia pitää vaan hyväksyä. Koulu on takana ja nyt pitää panostaa itseensä.
Tämän kuntoilun alottamisen lisäksi päätin ottaa myös pikastartin parempii elämäntapoihin. Herkut on nyt pannassa (paitsi valmistujaispäivänä, silloin tosin järjellä) lomaan asti. Eli kolme viikkoa vedetään starttialoitusta. Tarkoituksena olisi syödä seuraavasti:
Aamulla:
Jugurttia ja hedelmää
Välipala:
Nutrilet pirtelö
Lounas:
Kanaa, kurkkua, paprikaa, avokaadoa ja parsakaalia
Välipala:
Nutrilet pirtelö
Iltapala:
Porkkanaa, dippiä ja jugurttia/rahkaa
Näiden ruokien välillä sitten saa syödä porkkanaa ja kurkkua niin paljon kun haluaa. Katsotaan miten lähtee sujumaan. Viikonloppuna pääsee harjottelemaan. Maanantaina onkin sitten tosipaikan edessä, kun työpaikalla on kakkukahvit ison synttärin takia asiakkaille. Kakku ei ole nyt sallittua. Vasta lauantaina saa valmistujaiskakkua. =) Säästetään ne sitten sinne.
Nyt lepäämään ja huomenna salille jumppaamaan. Palataan asiaan! Otetaan ensimmäinen punnitus sitten ensi viikon torstaina. Katsotaan miten ekan viikon jälkeen kävi.

kuntosali,
ruokavalio
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Takapakkia ja paljon
Syksy oli jotenkin ylitsepääsemättömän rankaan. Nyt vielä kaikenlisäksi paino on noussut paljon. Tuo kirjoittamisen kesätaukokin venähti hieman pitkäksi. Pakko sanoa, ettei ole ollut sellaista fiilistä kirjoittaa. Tuntuu vaan, että olen täysin epäonnistunut.
Otin vanhat painonkehitykset pois täältä blogista, kun tuntuu että ne ahdistavat. Nyt vaan jotenkin tarvitsi saada kuntoiluun intoa. Ruokailukin on ollut viime aikoina mitä sattuu. Olen aina luvannut itselleni, etten syö herkkuja, mutta silti niitä tulee syötyä. Mikään ei tunnu antavan niin paljon motivaatiota, että jaksaisin jatkaa kuntoilua ja oikein syömistä.
Yritän jatkossa kertoa fiiliksiä ja kehitystä tänne vähän useammin. Jos vaikka jostain löytyisi se siemen siihen intoon mikä reilu vuosi sitten oli...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)