Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihdutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihdutus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. elokuuta 2012

Elokuu, vatsatauti ja Konjak

Noniin, nyt on sitten vatsatautikin kärsitty. Jäi siis viime viikolla treenit vähän vähille. Käytiin tyttöjen kanssa viime viikon tiistaina Korkeasaaressa, joten seillä kävely jäikin sitten viime viikon ainooksi treeniksi. Keskiviikkona iski sitten vatsatauti ja loppuviikko meni sitten kotona, vessassa tarkemmin.. =) No mutta se siitä.


Onneksi tiistaina nähtiin näin suloiset mangustit, muuten viikko olikin vähän tylsä. Kipeenä ei oo kivaa olla.

Mutta nyt on sitten elokuu, sinne se kesä meni. Tosin mun mielestä se ei ees alkanut ja nyt se jo loppuu. Elokuu, joten nyt on hyvä aloittaa kesäkuntoon 2013 kampanja. Ensimmäinen kaveri puhuikin tästä jo Facebookissa, joten kai se on minun aloitettava.

Ruokavalio pitää siis laittaa suurennuslasin alle. Herkut eivät ole kiellettyjä, mutta yritän viimeisen päälle välttää niitä. Ruokavalion lisäksi päätin kokeilla Konjak Glucomannan-kasvikuitua. Sen pitäisi täyttää mun vatsaa otettuna ennen ruokaa, joten söisin pienempiä annoksia. Kaksi päivää nyt takana. En tiiä auttaako ne vai ei. Mutta katotaan kuin käy.

Tuote kuitenkin lupaa kovia, Tehostaa laihtumista 60%. Konjakin avulla painonpudotus on jopa 60 % suurempi kuin pelkällä ruokavaliolla eli jokaista pudotettua painokiloa kohti voi pudottaa jopa 1,6 kg.. No saa nähä... tässä vähän tietoa tuotteesta.
Glucomannan-kasvikuitua ja kromia painonhallintaan

Konjak on valmistettu vesiliukoisesta morphophallus konjac-juurimukulan kasvikuidusta. Tämä glucomannan-kuitu imee vettä jopa 300 %. Ennen ruokailua nautittuna se täyttää vatsaa, jolloin laihduttajan on helppo pienentää aterioiden annoskokoa. Yhdessä makeanhimoa hillitsevän kromin kanssa Konjak on erittäin tehokas ravintolisä painonpudotukseen ja ohjaa pysyvään ruokailutapojen muutoksiin.

- Täyttää vatsaa ja pitää olon kylläisenä
- Ylläpitää hyvää suolentoimintaa laihdutettaessa
- Opettaa pienentämään aterioiden annoskokoa
- Konjakin kromi tasaa verensokerin vaihtelua
- Hillitsee napostelua ja vähentää makeanhimoa
- Tukee hyviä kolesteroliarvoja

No katsotaan miten noitten kanssa käy. =) Odotukset ei oo kovinkaan kovat. Treeniä on tarkoitus jatkaa, joten treenillä ja ruokavaliolla onkin varmaan suurempi osa painonpudotuksessa. Jos jollain on kokemuksia tästä Konjak tuotteesta niin kertokaa ihmeessä. Mä jaan tässä matkan mittaan kokemuksia ja kerron jos tulee tuloksia.

Nytten kattoo Funny People leffaa ja nauttimaan iltapalaksi ostettuja pensasmustikoita. Palaillaan!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Viikko 10 - edistys jatkuu

Paino on punonnut hienoa tahtia. Viime viikosta ois pudonnut 1,7 kg. Voi olla, että tuo vähän vääristyy sillä, kun maha on ollut kipee ja veskissä on tullut istuttua paljon nyt loppuviikosta. Sen näkee sitten ensi viikolla, miten paino kehittyy.

Tämä viikko ei ole oikein onnistunut liikunnan suhteen hyvin. Olen kuitenkin yrittänyt tasapainottaa sitä syömällä todella terveellisesti. Kyynerpää on ollut kipeä, ja en ole halunnut rasittaa sitä. Lisäksi loppuviikosta maha on ollut tosi kipeä ja mitään ei ole halunnut tehdä. Onneksi edessä on pian uusi viikko. Jos saisi sillon vaikka kirjoitettua sitä ruokapäiväkirjaa.

maanantai 9. elokuuta 2010

Viikko 4 meni ja uus viikko edessä - thank god!

Viikko 4 ei mennyt ihan niinkuin piti. Loppujen lopuksi painoa ei lähtenyt, kun muutama sata grammaa. No kai se on parempi kun ei mitään tai painon nousu. Mutta ei se kyllä silti kovin hyvältä tuntunut.

Viikonloppu oli ihan aktiivinen, mutta jostain sitä painoo tuli. Lauantaina en syöny paljon mitään ja kävin lenkillä, siis juu, ulkona oli joku +30 astetta lämpöö. Mutta lenkille menin silti. Sunnntaina oli sitten sulkis ihanan ystävän kanssa. Oli nälkä koko päivän. Vissiin ois pitänyt syödä paremmin lauantaina. Se sitten vähän kostautui sunnuntaina. Ja siitä se painon nousu viikon sisällä vissiin johtu. No uusi viikko ja uudet kujeet!

Ja todellakin uudet kujeet. Maksan nyt sitten vuoden itteeni ihan kipeeksi kuntosalista. Liityin LadyLineen ja yksi kk maksaa 79 euroa, joten aika pirun arvokasta. Mutta salille on matkaa kotoa vain joku 500m, joten uskon et tulee käytyy. Ei voi vetoo huonoon keliin tai matkan pituuteen, koska ton matkan voi tehdä missä kelissä tahansa.

Sali vaikutti mukavalta, kun testasin juoksumattoa jo tänään. Saunakin oli mukava. Joka päivälle löytyi ryhmäliikuntaakin, mutta en tiiä riittääkö aika tai kunto. Mutta tästä se lähtee viikko viisi käyntiin!

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Uudet juoksukengät!

Noniin, nyt ne on viimein hankittu. Uudet juoksukengät. Sain ne vielä alesta! JEEE! Kävinkin jo testaamassa niitä ja voi kun oli hyvä askel. Tuntuu kyllä siltä että, tarvii jalan totutella noihin kenkiä. Vähän tuntu hassulta, kun kenkä jousti niin hyvin. Kevyet ja pehmeät askeleet... Lenkin päälle tehtiin sitten pieni nyrkkeily harjotuskin.

Tänään vaakakin näytti nyvältä. Painoa oli aamulla 127,6 kg. Eli 1,9 kg viime viikon sunnuntaista. Jesh! Toivottavasti tämä paino ei tule takaisin.

Eilen oli kiva päivä Tallinnassa ihanan neidon kanssa. Tänään taas hengailua ja lounasta äidin kanssa. Huomenna Ringolla on playdate tyttö villisten kanssa ja illalla ulkozumba!! JEEEE! Huomenna ei saa sataa, mun ulko zumbaa ei saa perua! Sitä ootellessa... Jos vaikka aamulla jaksais mennä pienelle lenkille ennen playdatea. Kyllä on ollut hyvä lomaviikko, vois lukien alkuviikon kuumeilun.

Tässä vielä kuvaa uudesta pinkistä juoksupaidasta ja ihanista uusista lenkkareista. Harmi, kun ei saanut pinkkejä juoksukenkiä... mutta nuo on kyllä ihan hyvä! =) Huomaa myös pinkit juoksusukat! ;P Mä oon ihan, kun joku Nike mainos. Nike paita, Nike kengät, Nike juomapullo ja kaapissa osottaa lyhentämistä Nike verkkarit... Hih!

Nyt ilta smoohtielle!

maanantai 2. elokuuta 2010

Siitä se ajatus sitten lähti

Ajattelin, että nyt olisi aika kertoa mistä tämä elämänmuutos sai alkunsa.

Neljä viikkoa sitten lauantaina oli kurja ilta ja katsoi MTV:ltä julkkisten laihdutusohjelmaa yksin kotona. Tuli sellainen olo, että jos muutkin pystyvät laihtumaan, niin kyllä pystyn minäkin. Alkoi vaan ahdistaa sohvalla makailu. Päätin lähteä lenkille. Lenkkeilin ostarille koiran kanssa ja takaisin. Siinä meni neljäkymmentä minuuttia. Silloin se lenkkeilykärpänen puri kunnolla. Seuraava lenkki olikin jo sunnuntaina aamulla. Kahden ensimmäisen lenkin välillä on vai 9 tuntia. Se oli rankka aloitus, mutta uskon, että se oli juuri sitä mitä tarvitsin.

Lenkkeilystä kuitenkin tulee niin hyvä olo. En olisi ikinä uskonut, että minä, isoin sohvaperuna ikinä, olisi jäänyt koukkuun lenkkeilyyn jo kahdessa viikossa. Voi sitä ahdistusta kun ei pääse lenkille. Olen aina ihmetellyt miten ihmisten elämä voi pyöriä urheilun ympärillä, mutta nyt oma elämäni pyörii urheilun ympärillä. Toisaalta olen todella ylpeä itsestäni.

Alennusmyynnit vain auttoivat lenkkeilyn kanssa. Löysin kaksi pinkkiä Niken juoksutoppia Stockalta, 20 euroa kappale. Edullisia ja pinkkejä!! JEEE! Nyt pitää skarpata ja laihtua ennen kylmiä kelejä, jotta saa ostettua kunnon syksy lenkkeily kamat. Silloin ei ole mitään syytä jättää menemättä lenkille. Ei ole huonoja kelejä, vaan huonoja varusteita! ;)

En ole vielä uskaltanut kertoa tästä blogista monille. Pelkään, että epäonnistun laihtumisen suhteen ja läheiseni pettyvät minuun. Siksi olen pitänyt tämän blogin käytännössä salaisena. On kuitenkin ihanaa ajatella, että minulla on oma treenaaja kotona ja ihana ystävä, joka jaksaa kannustaa urheilemaan ja pitää huolta minusta. Tiedän, että ainakin minusta ja uudesta tavoitteistani ollaan ylpeitä. Se on hyvä tunne. Vielä kun onnistun tavoitteissani, niin pystyn olemaan ylpeä itsestäni.

Toivotaan, että kuume laskee pian ja pääsen lenkille. Torstaina olisi mahdollisuus käydä ulkozumbassa. Toivottavasti olen silloin jo terve.



Tässä vielä pinkkiä piristystä päivään! =)

Rankka viikko 3 - Kompastuskivet

Nyt voi sanoa, että ihanaa että viikko 3 on takana. Viikolla 3 oli kolme suurta kompastuskiveä joista kuitenkin selvittiin yli.

Kompastuskivi 1 - Paino
Ensimmäinen oli tiistaina ja keskiviikkona painoni nousi 4 kiloa. En ymmärrä miksi. Söin samalla tavalla kuin aikaisemmilla viikoilla ja urheilin enemmän. Paino oli joko vettä tai sitten kävin säästöliekillä. Nyt oli siis aika lisätä kalorimäärää hieman. Tämä tuntui auttavan ja paino rupesikin torstaina laskemaan. Paino pysähtyi viikon 3 loppuun 129,5 kg. Suunta alaspäin, mutta vähemmän kuin odotin viikolta kolme.

Kompastuskivi 2 - Häät
Häät on aina haaste, kun yrittää vahtia syömisiään. Ensin syödään alkuruokia, ihania alkuruokia. Sitten vähän pääruokaa. Ja viimeiseksi hääkakkua, ja sitähän haluaisi syödä enemmän kuin vain yhden palan.

No alkuruokani koostui salaatista, kylmäsavulohesta ja karjalanpiirakasta, joka oli muuten taivaallinen, morsiammen mummon tekemä. Pääruuaksi oli karjalanpaistia. Otin vain yhen perunan, vähän paistia ja lopun lautasen täytin salaatilla. Jälkkäripöytä oli haasteellisin... Oli hääkakkua, keksejä, pullaa ja kuivakakkua. Olen ylpeä itsestäni, koska lautaselle tuli vain pieni pala hääkakkua. Tosin kyseessä oli kolmen suklaan kakku. Ihana suklaakakku!

Häät olivat ihanat. Ja tästäkin kompastuskivestä selvittiin kunnialla. =)

Kompastuskivi 3 - Kuume
Kun häistä oli selvitty ja sunnutaina oli tarkoitus mennä pelaamaan sulkista, nousi kova kuume. Minulle ei käytännössä ikinä nouse yli 38 asteen kuumetta, joten olo oli ihan kauhea. Päivä meni sitten ilman minkäänlaista ruokahalua ja sohvalla itkiessä kauheaa oloa. Sinne meni sekin päivä, jolloin oli tarkoitusta mennä pelaamaan sulkista ystävän kanssa. No jos viikolla neljä pääsisi sulkista pelaamaan.

Viikko 3 - kokonaisuudessaan
Viikolla 3 oli 4 kuntoilu kertaa. Kulutettuja Kaloreita oli 1977 ja aikaa neljään treeniin meni 3 h 19 min. Yksi treeneistä oli hieman tiukempi kuin muina viikkoina. Mutta tunnin treeni ja keskisyke 150, kyllä olo oli hyvä, kun sen oli saanut tehtyä.

Tässä vielä kuva minusta. Toivotaan että seuraavissa kuvissa näytän kevyemmältä. Suunta on kuitenkin oikea, joten pitää vaan jaksaa jatkaa! =) Nyt nokka kohti viikkoa 4, joka tulee jo itsessään olemaan haaste, koska on LOMA!

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Hiki virtaa ja Gunnarit soi!

Päätin tänään mennä lenkille, vaikka ulkona oli 30 astetta lämmintä, varjossa! Pakko sanoa että lenkin aikana ja jälkeen oli helvetin hyvä fiilis itsestään. Ihanaa, kun sai itsestään irti 40 minuutin lenkin. Siinä sitten lenkkeiltiin vesipullo kädessä ja ipod soitti Gunnareita täysiä. Syketaso pysyi hyvänä ja kaloreita paloi ihan kiitettävää tahtia. Kyllä kuntoilu on kivaa kaikkien teknisten laitteiden kanssa. Miten kukaan on voinut elää ilman sykemittaria! Voi sanoa, että oli täydellinen lenkki. Aina sitä mielummin tälläisessä kelissä lenkkeilee, kun räntäsateessa.

Nyt sitten jos vaikka vielä tänään jaksaisi Wiillä vaikka vähän joogata. Mulla on nimittäin pieni vamma vielä pohkeessa ja tollaset normaalit venyttelyt ei oikein sovi sille. Huhtikuussa pohje revähti oikein kunnolla. Viis viikkoo meni sairaslomalla ja kävely oli tuskaa. Nyt pohje on siinä kunnossa, että muuten pystyy tekee kaikkee normaalisti, mutta kaikki liikunta ei oikein sovi. Kyllä tää tästä!

Mutta ensi kertaan taas. Jos huomenna vaikka vaihteeksi sitten nyrkkeilisi...

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Viikko 2 takana

Noniin nyt on viikko kaksi takana. Lähtöpaino kaksi viikkoa sitten oli 134 kg. Se on paljon. Ajattelin, että laitan laihdutusblogin nettiin, niin minun on pakko pysyä tavoitteissani. Olen tyytyväinen, kun painan 90 kiloa. Painoin sen viimeeksi melkein kymmenen vuotta sitten... Se on liian pitkä aika.

Olen noudattanut proteiinipitoista ja vähä hiilihydraattista ruokavaliota nyt kaksi viikkoa, ja voin sanoa että nälkä on ollut monesti. Sallin itselleni kolme noin 300 kcal ruokaa ja kaksi noin 150 kcal välipalaa. Tässä esimerkki normaalin päivän ruuista.

Aamupala
Muroja ja vähärasvaista soijamaitoa

Välipala 1
2 riisikakkua ja vähärasvaista leikkelettä

Lounas
Iso salaatti + 100g proteiinia (esim. kanaa tai tonnikalaa.)

Välipala 2
Proteiinipatukka

Illallinen
Hedelmä smoothie + 1dl soijaproteniini jauhetta

Lisäksi olen juonut paljon vettä. Sillä nälkä on pysynyt jokseenkin kurissa.

Kuntoilu viikolla 2

Olen aloittanut lenkkeilyn ja kuntonyrkkeilyn kotona oman "valmentajani" kanssa. Viikon 1 aikana lenkkeilin kaksi kertaa ja nyrkkeilin kerran. Viikolla 2 olen kuntoillut yhteensä viisi kertaa, yksi lenkki ja neljä nyrkkeilykertaa. Yhteensä kuntoilua on viikolla 2 tullut vähän yli 3 tuntia ja kaloreita on palanut 1596. Tähän voi olla tyytyväinen. Kunhan vaan jaksaa jatkaa kuntoilua niin kai tämä etenee tästä...

Paino viikon 2 jälkeen 130.8 kg. Tästä jatketaan viikkoon kolme! =)