torstai 26. joulukuuta 2013

Joulun aikaa ja Superdieettiä kohti

Pahoittelen, että blogini on elänyt nyt hiljaiseloa. Vähän on ollut kiirus ja pientä motivaatiopulaa. Monena iltana on pitänyt kirjoittaa, mutta se on vaan jotenkin jäänyt. Tämä vuosi on kohta pulkassa. Tulos olisi noin -18kg. Ens vuodelle juteltiin Anun kanssa, että tavoite olisi -20kg. Tästä siis lähdetään liikkeelle.

Koen tässä viime viikolla, viikko ennen joulua, pienen ahaa elämyksen. Hei, mä oon laihtunut tänä vuonna tosi hyvin!  Olisko aika olla itselleen vähän armollinen. Olenkin siis (PT:n siunauksella) päättänyt, että joulukuu menee rennommin. Tämä siis tarkoittaa, ettei ruokailuista pingoteta ja herkut on sallittuja. Tiedän että olen tämän ansainnut.  Tavoitteena olisi, ettei paino ainakaan nousisi.

Lauantaina 21.päivä joulukuuta oli myös tyttöjen kanssa piparikestit aka pikkujoulut.  Kyllä voin sanoa, että pää meni nopeasti sekaisin, kun en ollut alkoholia juonut sitten elokuun. Heh. Ollaan uus vuos varmaan Samin kanssa kaksistaan, joten päätin aikaistaa tätä sallittua juhlimista. Mitä sitä vuoden vaihteessa juopottelee, jos on vain kotona?

Joulu on ollut rauhoittumista… niin no jo 25.päivä kyllästyin makaamiseen ja päätin lähteä pitkälle lenkille. Tänään Tapaninpäivänä käytiinkin sitten jo salilla. Ihana fiilis, kun pääs treenaa.

Olen ollut tänä vuonna vissiin kiltti. Sain ihania lahjoja!


 Hyvin toivottuja olivat kaikki, mutta tuo SuperDieetti FitFarmille oli kyllä ehkä odotetuin. Mun on pitänyt ottaa se jo pidemmän aikaa, mutta aina on ollut joku tekosyy. Nyt selkä on jo paremmassa kunnossa, joten varmaan pystyn treenaa täysillä.

No nyt se sitten alkaa 6.1.2014 Heidin SuperDieetti. Tiukka 6 viikkoa luvassa. Samikin on luvannut tukea mua tässä hankkeessa ja on sitoutunut siihen, ettei meillä syödä herkkuja kuuteen viikkoon.  Hirveästi en pysty tuosta SuperDieetistä teille jakamaan, mutta fiilikset ja tulokset varmasti kerron. Keittiövaaka ja paljon lisäravinteitä pitää ensimmäisenä hankkia. Ja juuri ennen aloitusta pitää ottaa itsestään kuvat… hui, se hieman pelottaa. Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset FitFarmin sivuille.

www.fitfarm.fi


Nyt valmistautumaan huomiseen työpäivään.  Toivottavasti teillä kaikilla oli hyvä ja rauhallinen Joulu!