torstai 20. syyskuuta 2012

Kipua selässä ja treenikielto

Niinhän siinä sitten kävi, että tanssitreeni ja juhlinta sai rikottua selän. Kävin pari viikkoa sitten torstaina Love2Dance tunnilla ja lauantaina juhlimassa baarissa. Näiden tanssien yhdistelmä sitten toi lopullisen niitin mun vähän kipeenä olleelle alaselälle.

Sunnuntaina 9.9. en meinannut päästä ylös sohvalta tai sängystä. Maanantaina kävin töissä kokeilee, mutta eihän tuosta tullut mitään. Istuminen ei onnistunut, ainoastaan kävellessä helpotti vähän. Soitin työpaikkalääkärille, ja sain lääkettä, mutta ajan vasta keskiviikolle.

Tiistaina taistelin kivun kanssa töissä klo 9-20, vuorotellen istuen ja seisten, onneksi on säädettävä pöytä. No pitihän se olla, että kun on selkä kipeenä, niin just sillon meillä on special päivä ja illalla myös työjuttuja. Keskiviikkona työt alko klo 8, kävin hoitaa yhen neuvottelun ja sitten lääkäriin.

Lääkäri näki heti, että kaikki ei oo kunnossa. Selkä, kuten mun muutkin nivelet jne, on yliliikkuva. Tämän takia tanssiessa selkäranka oli liikkunut liikaa ja lihakset korjas tilannetta taistelemalla pahempia vammoja vastaa. Tämän takia selkä jumissa. Kipu alaselässä oli käytännössä sellasta, että mä vaan ravasin ympäriinsä, kun paikallaan ei pystynyt olee.

Saikkua tuli loppuviikko, plus lähete selkäryhmään ja fysioterapiaan. Lääkäri suosittelikin hetkeksi treenin lopettamista sekä tanssituntien väliin jättämisen. Selkä ei sais liikkua liikaa, ettei taas satu pahasti. Ainakin siihen asti pitäis odottaa, että käyn siellä käy selkäryhmässä. On kyllä ollut nyt kohta kaks viikkoo sellanen selkä, ettei ees uskaltais lähtee treenaa. Parasta tässä fysioterapiassa ja selkäryhmässä on se, että firma maksaa.

Ens viikolla mulla on se aika fysioterapeutille, joten katotaan mitä sieltä tulee. Josko vaikka viikonloppuna uskaltais reenaamaan? Nyt ei oo kyllä pystynyt. Kävely on ainoo, joka tuntuu auttavan tohon kipuun.

Sentään täällä viikolla oon saanut yöt nukuttua. Aluksi ne oli tuskasia, vaikka söin kunnon särkylääkettä ja lihasrelaksanttia. Eiköhän tää tästä ala helpottamaan, kun saa ohjeet mitä tehdä ja miten tehdä. Tärkeintä vissiin löytää selkää tukeva treeni.

Laittelen viestiä, kun oon fysioterapeutilla ja selkäryhmässä käynyt. Näillä mennään eteenpäin!