tiistai 7. elokuuta 2012

Elokuu, vatsatauti ja Konjak

Noniin, nyt on sitten vatsatautikin kärsitty. Jäi siis viime viikolla treenit vähän vähille. Käytiin tyttöjen kanssa viime viikon tiistaina Korkeasaaressa, joten seillä kävely jäikin sitten viime viikon ainooksi treeniksi. Keskiviikkona iski sitten vatsatauti ja loppuviikko meni sitten kotona, vessassa tarkemmin.. =) No mutta se siitä.


Onneksi tiistaina nähtiin näin suloiset mangustit, muuten viikko olikin vähän tylsä. Kipeenä ei oo kivaa olla.

Mutta nyt on sitten elokuu, sinne se kesä meni. Tosin mun mielestä se ei ees alkanut ja nyt se jo loppuu. Elokuu, joten nyt on hyvä aloittaa kesäkuntoon 2013 kampanja. Ensimmäinen kaveri puhuikin tästä jo Facebookissa, joten kai se on minun aloitettava.

Ruokavalio pitää siis laittaa suurennuslasin alle. Herkut eivät ole kiellettyjä, mutta yritän viimeisen päälle välttää niitä. Ruokavalion lisäksi päätin kokeilla Konjak Glucomannan-kasvikuitua. Sen pitäisi täyttää mun vatsaa otettuna ennen ruokaa, joten söisin pienempiä annoksia. Kaksi päivää nyt takana. En tiiä auttaako ne vai ei. Mutta katotaan kuin käy.

Tuote kuitenkin lupaa kovia, Tehostaa laihtumista 60%. Konjakin avulla painonpudotus on jopa 60 % suurempi kuin pelkällä ruokavaliolla eli jokaista pudotettua painokiloa kohti voi pudottaa jopa 1,6 kg.. No saa nähä... tässä vähän tietoa tuotteesta.
Glucomannan-kasvikuitua ja kromia painonhallintaan

Konjak on valmistettu vesiliukoisesta morphophallus konjac-juurimukulan kasvikuidusta. Tämä glucomannan-kuitu imee vettä jopa 300 %. Ennen ruokailua nautittuna se täyttää vatsaa, jolloin laihduttajan on helppo pienentää aterioiden annoskokoa. Yhdessä makeanhimoa hillitsevän kromin kanssa Konjak on erittäin tehokas ravintolisä painonpudotukseen ja ohjaa pysyvään ruokailutapojen muutoksiin.

- Täyttää vatsaa ja pitää olon kylläisenä
- Ylläpitää hyvää suolentoimintaa laihdutettaessa
- Opettaa pienentämään aterioiden annoskokoa
- Konjakin kromi tasaa verensokerin vaihtelua
- Hillitsee napostelua ja vähentää makeanhimoa
- Tukee hyviä kolesteroliarvoja

No katsotaan miten noitten kanssa käy. =) Odotukset ei oo kovinkaan kovat. Treeniä on tarkoitus jatkaa, joten treenillä ja ruokavaliolla onkin varmaan suurempi osa painonpudotuksessa. Jos jollain on kokemuksia tästä Konjak tuotteesta niin kertokaa ihmeessä. Mä jaan tässä matkan mittaan kokemuksia ja kerron jos tulee tuloksia.

Nytten kattoo Funny People leffaa ja nauttimaan iltapalaksi ostettuja pensasmustikoita. Palaillaan!

5 kommenttia:

  1. Tuosta Konjak- tuotteesta ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta tutulta on tullut hieman negatiivista palautetta. "Kovaan"diettiin yhdistettynä, Konjak- tuotteen käyttö vei kokonaan voimat, joten ei jaksanut treenata. Suositteli, että kannattaa muistaa syödä oikein, ettei energiat lopu kokonaan. Tsemppiä treeniin, kesäkuntoon 2013 on hyvä tavoite. (tuntuu vain, että itsellä se on jokavuotinen tavoite... jos sen joksus toteuttaisikin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos tiedosta. Mulla lähinnä ollut ongelmana se, että olen jo aikaisemmin pienentänyt annoskokoja, mutta silti on nälkä koko ajan. Tällöin tulee sitten nälkään naposteltua vähän liikaakin. Nyt parin päivän testin jälkeen olen huomannut että nälkä pysyy mulla aika pitkään poissa. Joten mun napostelu jää aika pienelle.

      Mutta katsotaan miten käy. =) Kesäkuntoon 2013 kamppanja on melkein pakkko näin isolla painolla aloittaa jo nyt. Keväällä on jo myöhästä sitten ainakin omalla kohdallani. Mutta tsemppiä sullekkin kesäkuntoon kampanjaan!

      Poista
  2. Itse hommasin konjamiinin:) täältä ja oon ollu kyllä tuotteeseen todella tyytyväinen: http://konjam.biz.ly/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Hyvä jos on toiminut. Mulla siitä ei ollut suurempaa apua. Nyt kun on alkanut kuntoilee kunnolla ja syömään monipuolisesti, niin kyl on ollut hyvä olla. Kait se pitää viimeinkin hyväksyy, että oikotietä laihtumisen ei oo.

      Mutta tsemppiä sulle!

      Poista
  3. Moikka! Minullakin on erittäin hyviä kokemuksia Konjak Superkuidusta. Painoa lähti oikein mukavasti lyhen ajan sisään. Oikotietä laihtumiseen ei ikinä ole, mutta nämä laihdutustuotteet on mielestäni ihan tuki esimerkiksi makeanhimoon. Laihduttaminen perusta on kuitenkin terveelliset elämäntavat, ei lisäravinteet. :)

    http://terveysniksit.blogspot.fi/2015/01/konjak-kokemuksia-hitti-vai-huti.html

    Aurinkoista keväänjatkoa!

    VastaaPoista