maanantai 2. elokuuta 2010

Rankka viikko 3 - Kompastuskivet

Nyt voi sanoa, että ihanaa että viikko 3 on takana. Viikolla 3 oli kolme suurta kompastuskiveä joista kuitenkin selvittiin yli.

Kompastuskivi 1 - Paino
Ensimmäinen oli tiistaina ja keskiviikkona painoni nousi 4 kiloa. En ymmärrä miksi. Söin samalla tavalla kuin aikaisemmilla viikoilla ja urheilin enemmän. Paino oli joko vettä tai sitten kävin säästöliekillä. Nyt oli siis aika lisätä kalorimäärää hieman. Tämä tuntui auttavan ja paino rupesikin torstaina laskemaan. Paino pysähtyi viikon 3 loppuun 129,5 kg. Suunta alaspäin, mutta vähemmän kuin odotin viikolta kolme.

Kompastuskivi 2 - Häät
Häät on aina haaste, kun yrittää vahtia syömisiään. Ensin syödään alkuruokia, ihania alkuruokia. Sitten vähän pääruokaa. Ja viimeiseksi hääkakkua, ja sitähän haluaisi syödä enemmän kuin vain yhden palan.

No alkuruokani koostui salaatista, kylmäsavulohesta ja karjalanpiirakasta, joka oli muuten taivaallinen, morsiammen mummon tekemä. Pääruuaksi oli karjalanpaistia. Otin vain yhen perunan, vähän paistia ja lopun lautasen täytin salaatilla. Jälkkäripöytä oli haasteellisin... Oli hääkakkua, keksejä, pullaa ja kuivakakkua. Olen ylpeä itsestäni, koska lautaselle tuli vain pieni pala hääkakkua. Tosin kyseessä oli kolmen suklaan kakku. Ihana suklaakakku!

Häät olivat ihanat. Ja tästäkin kompastuskivestä selvittiin kunnialla. =)

Kompastuskivi 3 - Kuume
Kun häistä oli selvitty ja sunnutaina oli tarkoitus mennä pelaamaan sulkista, nousi kova kuume. Minulle ei käytännössä ikinä nouse yli 38 asteen kuumetta, joten olo oli ihan kauhea. Päivä meni sitten ilman minkäänlaista ruokahalua ja sohvalla itkiessä kauheaa oloa. Sinne meni sekin päivä, jolloin oli tarkoitusta mennä pelaamaan sulkista ystävän kanssa. No jos viikolla neljä pääsisi sulkista pelaamaan.

Viikko 3 - kokonaisuudessaan
Viikolla 3 oli 4 kuntoilu kertaa. Kulutettuja Kaloreita oli 1977 ja aikaa neljään treeniin meni 3 h 19 min. Yksi treeneistä oli hieman tiukempi kuin muina viikkoina. Mutta tunnin treeni ja keskisyke 150, kyllä olo oli hyvä, kun sen oli saanut tehtyä.

Tässä vielä kuva minusta. Toivotaan että seuraavissa kuvissa näytän kevyemmältä. Suunta on kuitenkin oikea, joten pitää vaan jaksaa jatkaa! =) Nyt nokka kohti viikkoa 4, joka tulee jo itsessään olemaan haaste, koska on LOMA!

1 kommentti:

  1. Uskon että paranet pian ja pääset taas lenkkeilemään :) Ja siinä sivussa myös Zumbailemaan ja pelaamaan sulkista :D Tsemppiä!!

    VastaaPoista