Taas yksi viikko takana! Nyt ei ole antaa Elixia Light Clubin tuloksi viime viikolta. Vetäjämme oli sairastunut, joten luento ja punnitus peruttiin.
Tuo selkä/jalka antoi mun treenaa to ja su jo ihan hyvin. Onhan tuo vielä jumissa ja hermosärkyä riittää, mutta olipa ihana tunne päästää treenaamaan. Treenin aikana kipua ei kuitenkaan ole. Löysin treenin jälkeen tuon venyttelyhuoneenkin. Olen siellä monesti ollut ja ihmetellyt miten siellä olevat laitteet oikein toimii. No, tein sillä itseksini syviä vatsoja treenin jälkeen, kun yksi vetäjistä tuli sinne venyttelemään. Näin miten laitteita käytetään, joten eikun itse apinana perässä tekemään. Kyllä tuntui hyvältä venyttelyn jälkeen. Ei ollut kroppa yhtään niin jumissa.
Uudet treenikengät oli ihana! <3 Hassua miten joku tuollainen pieni uusi tavara saa lisättyä ihmiseen virtaa! Uusien kenkien ansiosta painon treenit niin to kuin su apinanraivolla läpi. Ja hyvältä tuntui! Heh. Huomenna aamulla ois taas tarkoitus mennä vetämään tuollainen jalkapainotteinen salitreeni. Yläkroppaa en uskalla vielä täyspainotteisesti treenata, kun lääkäri sanoi että selän rasittamista pitäisi vältää. Yläkroppa ohjelmassa on kuitenkin ala- ja ylätaljaa, joka treenaa selkälihaksia.
Nyt palaan takaisin sorvin ääreen. Oli vaan pakko hetkeksi työn keskellä pysähtyä kirjoittamaan vähän. Muuten tuntuu, että kirjoittaminen kyllä jää ja jää.
Olen kohta kolmeakymppiä lähestyvä nainen ja painoin suurimmillani 134 kiloa. Blogini kautta päätin jakaa elämääni teille kaikille. Tavoitteena on saada painoa pois, muuttaa ruokavalio pysyvästi ja elää terveellisesti sekä onnellisesti! Elämäntyylin muutosta, laitumisen edistymistä, kuntoiluani, painoani, ruokavaliotani, takapakkeja (välillä isojakin sellaisia) ja elämääni muutenkin pääset seuraamaan täällä. Toivottavasti blogini inspiroi myös muita pitämään itsestään huolta!
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos vastavierailusta. Syön oikeastaan ihan normiruokaa, mutta sen oon tehny että oon pienentänyt leivän mussuttamisen minimiin ja sokerin käytön lopettanut kokonaan. Ruisleipää syön aamusin palasen, ja se siinä. Paljon se on sekin verrattuna siihen miten söin kun en laihduttanut :D, olen siis valtava leivän mussuttaja, ja varsinkin vaalean leivän. Kasviksien yms. määrää en ole lisännyt vaan pienentänyt vaan syömäni ruoan määrää, koska aiemmin söin kuin miehet vaikka en raskaita töitä tehnytkään. Niissä oon tehnyt muutoksen ja näköjään se auttaa :) ainakin vielä :/ :)
VastaaPoistaHei. Tsemppiä urakkaan, olen itse samankaltaisessa tilanteessa. Missä keskuksessa käyt Light Clubissa?
VastaaPoistaNimim. Bigone
Moi! Mä käyn Elixia Talissa. Missä sä Bigone käyt? Mulla tätä painoa riittää, mutta kaipa tää tästä. Viimeeksi tahti oli liian kova ja viel kovempaa paino tuli takas. Nyt tahti on ollut tervettä. Tosin voisi olla paljoo enemmän tulosta tässä kohtaa, mutta jokaiseen kiloon oon tyytyväinen. Kerro ihmeessä myös omia kokemuksia!! Ja edistymistä!
PoistaMoi. Mä en vielä käy missään, on vasta harkinnassa. Oon kerran käynyt kyselemässä lepuskissa tosta klubista, mutta ei mulle oikein selvinnyt, että mitä ne tunnit sitten pitää sisällään. Ja sitten se jäi siltä erää siihen. Minkälaien teillä on normaalitunti? Suosittelisitko palvelua?
PoistaBigone
Moi! Jos Sellossa suunnittelet meneväsi niin mene ehdottomasti Merjan ryhmään! Merja on ihan huippu ja hänen valmennuksessa saat varmasti energiaa ja tuloksia.
PoistaMeillä joka toinen kerta on treeniä ja joka toinen kerta sitten luento/punnitus. Treeni yhdessä kavereitten ja ELC vetäjän kanssa on aina ollut tehokasta. Saamme esittää toiveita mitä halutaan treenata. Anu piiskaa meidät sitten tuloksiin.
Luento/punnitus kerroilla käymme läpi ELC kirjasta aina yhden kappaleen, saamme vinkkejä syömiseen, treenaamiseen ja jaemme kokemuksia. Lisäksi meille kuuluu nyt kolme ilmaista PT tapaamista (normaalisti niitä taitaa kuulua kaksi).
Minulla motivaattori liittyä mukaan oli tuo kamppanja "jokaista pudottamaa kiloa kohti saa 10euron lahjakortin". Niillä saa sitten maksaa ELC maksuja tai ostaa PT:n palveluita.
Mielestäni ELC sopii sellaisille, jotka tarvitsevat ryhmän tukea ja kaipaavat hieman vinkkejä painon hallintaan ja kuntoiluun. Meidän ryhmässä on todella eri tavoitteella olevia henkilöitä. On ihmisiä, joiden ei tarvitse pudottaa kuin 5-10 kg ja sitten on niinkuin minä, pudotettavaa löytyy.
Kannattaa tosiaan katella mitä siellä ELC:ssä on Sellossa tarjolla. Juttele myös Merjan kanssa. Varmasti kertoo sulle miten Sellon tän hetken ryhmä pärjää ja miten on tullut tuloksia.
Onhan ryhmän hinta aika kallis... oliko se 540€ 6kk. Eli tuliko siitä joku 90€/kk. Plus siihen sitten salimaksut päälle. Mutta suosittelen, että ainakin juttelet Merjan kanssa. Ota rohkeasti Merjaa hihasta ens kerralla kun oot sallilla.
Jos Merja olisi vetänyt ryhmää Talissa, en olisi edes hetkeäkään miettinyt lähdenkä mukaan. Ei sillä, että mulla olisi mitään pahaa sanottavaa Anusta, mutta Merja vaan on jotenkin niiiiin KONE!
Moi Bigone ja Heidi!
VastaaPoistaTsemppiä teille molemmille projektiinne! Investoiminen itseensä on aina paras sijoitus ikinä!
Olen Heidi blogisi uusi lukija. Huomasin, että kovin samanlaiset oli omat lukuni, kun projektini alkoi. En malta olla kertomatta omaa kokemustani. Alotin 2/2012 lopussa ELC:ssä ja sen puolen vuoden aikana karisi joku noin 33kg, jos oikein muistan. ELC:n jälkeen jatkoin saman PT:n kanssa ja yhteistyö jatkuu vieläkin. Noin kerran kuussa nähdään ja tarkistellaan tilanteet. Tällä hetkellä on joku jumitus menossa totaalitiputuksen suhteen, mutta pitää olla tyytyväinen, kun elopainoa on poistunut se noin 45 kg, mutta lihasmassa kasvanut.
En ollut mikään "ryhmätyyppi", joten itse en saanut kovinkaan paljon niistä ryhmäsessioista irti, mutta tärkeintä mielestäni oli ehdottomasti se, että PT, joka vetää ryhmään on sitoutunut tehtäväänsä ja antaa ihan oikeita ja konkreettisia neuvoja ja vinkkejä.
Se, mitä siitä ELC:stä mielestäni puuttui oli sellainen "luento", jolloin joku 50-pudotuksen tehnyt henkilö olisi tullut kertomaan omista kokemuksistaan. Olisi luonut sellaista uskoa, että tästä savotasta voi selvitä voittajana.
Bigone, kun mietit ryhmää, johon liittyä niin tarkita vetäjän kokemus painonpudotuksesta. Jos vetäjä on timmi ja urheilullinen jne, niin se ei vielä tarkoita, että tietäisi laihduttamisesta. Jos jotain ryhmää vetää PT, joka on joutunut pudottamaan omaa painoaa, oli sitten syynä ylipaino tai vaikkapa harrastuslaji(paini, nyrkkeily, kehonrakennus tms), joka vaatii rasvan tiristelyä, niin uskoisin että sellaiselta saa parhaimmat vinkit projektiin.
Kaunista viikonloppua!
-Kristiina-
Kiitos molemmille. Mulla on jäänyt niin hämäräksi mitä ne tunnit sitten oikein olisi, kun en oo innostunut mistään vertaistukiryhmästä. Sen veraan kalliskin on, että samanlaista vertaistukea on tarjolla esimerkiksi juuri tällaisissa blogeissa.
VastaaPoistaHeidi, en ole Elixian jäsen enkä tunne tätä Merjaa. Katsoin Sellon Elixian sivuilta, että Sellossa ei ole yhtään Merja-nimistä personal traineria. Onko tää Merja ollut sun henk.koht. pt vai miten oot työskennellyt hänen kanssa?
Bigone
Moi Bigone,
VastaaPoistaEn huomannut vastata tuohon tunti-juttuun lainkaan. Eli meillä oli joka toinen kerta sellaista hc-treeniä, circuit training(tai miten se nyt kirjoitetaankaan) kuntopiiriä, kahvakuulaa, nyrkkeilyä jne. Ja parasta antia oli kyllä ne teoriakerrat, jolloin PT luennoi faktoja. Ja faktalla tarkoitan nyt ihan eri asiaa kuin perinteistä fraasia: syö vähemmän kuin kulutat.... Kun ihan niin se ei vaan mene.
-Kristiina-
Moi Kristiina! Kiitos kommenteista! Sä olet onnistunut aivan loistavasti! Hienoa! Millä salilla kävit?
VastaaPoistaBigone, Merja on Sellon ohjaaja, kouluttautua tällä hetkellä PTksi. Tuo meidän ohjaaja Anu Talissa on kehonrakenraja, joten painonpudotus jne on hänelle tuttua!
Luennot on hyvä, saa konkreettisia ohjeita juuri niin kuin Kristiina kertoi. Treenit on taas meillä ollut rankkoja. On ollut kuntopiiriä, kahvakuulaa jne. Olen tykännyt.
Meillä kävi viime viikolla sellainen poika, joka oli alle 6kk aikana pudottanut -40kg painoa. Häneltä sai paljon hyviä vinkkejä. Oli mielenkiintoista tavata tällainen henkilö.
Kristiina, miten olet saanut ELCn jälkeen motivaation pysymään. Olet saanut hienosti painoa pois! Upeaa. Ehkä minäkin onnistun. Olen kerran jo laihtunut melkein 30kg, mutta jokin meni väärin. Melkein kaikki tuli takaisin ja tuo vauhti plus kaiken kieltäminen ei sopinut minulle. Asetin itselleni liian kovat tavoitteet, ja kun en niihin päässyt, kaikki meni pieleen.
Nyt olen yrittänyt terveempiä ratkaisuja. Katsotaan kuinka käy. Pidän teitä ajantasalla!
Kyllä sä Heidi onnistut!
VastaaPoistaMotivaatio on siinä mielessä jännä kumppani, että se ei suinkaan ole stabiili ;) Pidän ja "hallinnoin" tätä jatkuvana projektina, vaikka päämäärä/lopputulos on vielä hakusessa. Tai jos joku päämäärä pitää sanoa, niin tavoitteena on oppia lepäämään, syömään ja treenaamaan oikein. Joten silloin kun motivaatio on hukassa, niin silloin tehdään asioita tavan vuoksi... Sekin toimii:)
Ja vaikka teenkin kaiken tämän itseni vuoksi, niin se että raportoin noin kerran kuukaudessa PT:lle kehonkoostumusmittauksen merkeissä, niin vahvistaa sinä heikkona hetkenä, kun se motivaatio on teillä tietymättömillä.
Laihdutuskuuri on terminä yhtä epäonnistunut kuin tupakkalakko. Kuurit ja lakot loppuvat aina. Mutta sitähän se ELC sanoo ja opettaa, että kyseessä on pysyvä muutos elämäntapoihin. Ja juurikin sen 6 kuukauden aikana ne uudet tavat voi oppia. Paluuta vanhoihin tottumuksiin ei ole, jos niitä vanhoja kiloja ei halua takaisin... Sen tajuamiseen meni kyllä allekirjoittaneella kuukausia:) Mutta nykyisin tajuan, että olen saanut tilalle jotain tuhat kertaa parempaa...
Heidi, täällä seurataan sun edistymistä ja lähetetään paljon zemppiä:)
-Kristiina-