Jep jep. Mulla oli tänään salikamat töissä mukana ja tän viikon kuntoilusuunnitelmä oli tehty, rankkaa treenia ja paljon. No ei sitten mennyt ihan putkeen.
Menin töihin ja kierreportaiden alapäässä nyrjäytin nilkkani, kaaduin ja lensin tyylikkäästi pääedellä päin ovea. Lennnon tuloksena oli nyrjähtänyt nilkka ja lievä aivotärähdys... kylläpä viikko alkoi loistavasti!
Ei tarvii vähään aikaan yrittääkkään mennä salille. =( No nyt on ilmalasta jalassa ja pari oäivää lepoo edessä. Keskiviikkona ois tarkotus mennä taas töihin. Särkylääkkeen ja ilmalastan kanssa on ihan ok liikkua. Katotaan nyt kuinka tää jalka paranee.
Olen kohta kolmeakymppiä lähestyvä nainen ja painoin suurimmillani 134 kiloa. Blogini kautta päätin jakaa elämääni teille kaikille. Tavoitteena on saada painoa pois, muuttaa ruokavalio pysyvästi ja elää terveellisesti sekä onnellisesti! Elämäntyylin muutosta, laitumisen edistymistä, kuntoiluani, painoani, ruokavaliotani, takapakkeja (välillä isojakin sellaisia) ja elämääni muutenkin pääset seuraamaan täällä. Toivottavasti blogini inspiroi myös muita pitämään itsestään huolta!
maanantai 31. tammikuuta 2011
Se siitä kuntoilusta sitten...
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Viikko 28 - ja viimeinkin se maaginen -20kg!
Noniin, nyt oon tyytyväinen. Viimeinkin päästiin siihen -20 kg!!! Mä oon niiiin onnellinen. Kyllä on kannattanut syödä terveellsesti ja olla ilman herkkuja. Kyllä viime viikolla parikin kertaa teki niin paljon miel herkkuja, mutta nyt ei enää tee mieli ollenkaan, kun näki ton tuloksen.
Mä oon niiiin ylpee itestäni. Nyt tästä täytyy jatkaa eteenpäin vahvasti. Toukokuun alkuun on aikaa laihtuu niin paljon kun pystyy, koska sitten aletaan tekee hääpukuu ja ei sais enää laituu paljon. Tai siis jos en haluu et puvuntekijä joutuu tekee montakin pukuu.. heh!
Nyt kohti ens viikkoa!

lauantai 22. tammikuuta 2011
Terveellistä ruokaa ja pulkkailua!
Tää viikko on ollut raskas... koulu alkoi ja ei oo ollu energiaa käydä treeneissä. On ollut ihan tarpeeksi loppu, kun on ensin ollut töissä ja sitten kouluun ja vasta ysiltä kotona... jep jep! Tätä jälellä melkein 2 vuotta vielä...
No ruokailun kannalta tää viikko on ollut hyvä. Mä oon jatkanut terveellistä ruokavaliota. Tällä viikolla on tullut vaan syötyy vähän monipuolisemmin kun viime viikolla. Kanaa, kasviksia ja juustoa. Paljon paljon proteiinia. Katsotaan nyt sitten miten tällä viikolla on käynyt. Huomenna punnitus ja sitten nähään! Vähän jännittää, josko jo nyt saavutettais se maaginen -20 kg.
Tänään ei jaksanut mennä ollenkaan salille. Käytiin sitten koko perheen voimin ulkoilemassa. Mies istui pulkassa ja minä ja koira vedettiin. Mukavaa oli. Olin oikein ylpee itestäni, että jaksoin juosta ja vetää pulkkaa pitkiäkin matkoja. Ainakin mulle pitkiä matkoja. Nyt ilta sohvalla kullan kainalossa ja huomenna vois vähän zumbaa, ehkä! ;)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Viikko 27 - kevyttä ruokaa ja messuilua!
Noniin viikko 27. On ihan kohta takana. Nyt voi sanoo, että jotain edistystä on tapahtunut. Enää ei olla kaukana siitä maagisesta -20kg. Ehkä ens viikon jälkeen päästään jo sitäkin hehkuttaa. =D Mutta katsotaan.
Tää viikko oli ihan mukava. Treeniä ei oo tullut kun yksi lenkki mukavassa seurassa. Tänään on kyllä luvassa taas lenkki hyvässä seurassa. JEEE! Ens viikolla alkaa sitten koulu ja saa nähä miten sitä taas sitten jaksaa kuntoilla.
Tällä viikolla syötiin todella esimerkillisen hyvin. Tästä onkin hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon. Tällä viikolla oli muutakin kivaa. Käytiin häämessuilla ja löydettiin mulle korut. Lisäksi saatiin paljon ideoita kutsuihin, koristeisiin ja pukuun. Tästä on hyvä jatkaa! =) Niin kuntoilun kun häiden suunnitelunkin suhteen! Kohti ens viikkoa lähetään!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Ruokapäiväkirja
Ajattelin pitkästä aikaa laittaa kehiin vähän ruokapäiväkirjaa. Tässä olisi nyt sitten alkuviikon ruokalistaa.
Maanantai oli esimerkillinen aloitus viikolle! Katsokaa vaikka itse! =D
Maanantai
Aamulla: Proteiinipatukka
Lounas: Lämminkuppikeitto, porkkanaraastetta ja tonnikalaa
Välipala: Banaani ja soijavanukas
Välipala: Norkkanaa
Illallinen: Nakkia, herkkusieniä ja maissia
Tiistai
Aamulla: Proteiinipatukka
Lounas: Lämminkuppikeitto, porkkanaraastetta, kurkkua ja tonnikalaa
Välipala: Banaani
Illallinen: Lihamureketta, kurkkua, tomaattia ja avocadoa
Välipala (iltapala): Porkkanaa ja soijadippiä
Keskiviikko
Aamulla: Proteiinipatukka
Lounas: Lihamureketta, kurkkua, tomaattia ja avocadoa
Välipala: Soijavanukas
Illallinen: Kasvispyttipannua (mureketta, 1 nakki, herkkusieniä, maissia, paprikaa ja avocadoa)
Välipala (iltapala): Porkkanaa
Tässä siis vähän mun ruokia tällä viikolla. En edelleenkään osaa syödä aamupalaa, joten syön yleensä tosiaan proteiinipatukan. Muuten tää viikko on ollut aika hyvä. Ruuat on pysyneet järkevinä ja terveellisinä. Tästä jatketaan loppuviikkon päin! Ja edelleen yritetään pitää hiilarien osuus pienenä. Karkkia ja herkkuja ei saa vieläkään. Ja sanokaa mitä haluutte, vanukas ei oo herkkua! ;)

maanantai 10. tammikuuta 2011
Viikko 26 - takaisku kotiruualla
Voi pylly! No tästä on nyt pakko saada otettua itseään niskasta kiinni. Ensimmäinen viikko jolloin paino kasvoi... =( Pahinta tässä on se, ettei tällä viikolla herkuteltu. Jouluna ja uutena vuotena herkuteltiin vähän, mutta nyt paino nousi syömällä normaalia kotiruokaa näköjään liikaa.
Jostain tarvii nyt saada se energia tähän projektiin. Alku oli niin hyvä ja nyt tuntuu että koko homma on lässähtänyt kasaan. Asetin itseni nyt täys hiilarikieltoon ja karkkia yms muita herkkuja ei saa syödä ainakaan ennen helmikuun loppua. Näin pitäisi ainakin niiltä osin olla helpompi päästä tavoitteisiini.
Nyt nokka kohti viikkoa 27. Tässä alkaa nimittäin kohta tulla kiire. Toukokuun jälkeen ei saisi enää paljon laihtua, ettei hääpuvun tekeminen mene liian vaikeaksi. Viikkoja tässä on nyt noin 16 jäljellä, ja siinä ajassa pitäis saada otettua kiinni näitä huonoja viikkoja. Tavoitepainosta puuttuu nyt -25 kg. Saa nähä miten käy. Voin kyllä sen sanoa, että jos alle sadan ei päästä toukokuuhun mennessä, tulen olemaan itseeni hyvin hyvin pettynyt itseeni!
Nyt vaatteidenvaihto ja suuntana työpaikka! Palataan taas!

torstai 6. tammikuuta 2011
Loppiainen - treenipäivä!
Näin ne vapaapäivät kuuluu käyttää. Salilla oli tänään avoimien ovien päivä, joten treeniä oli tarjolla vaikka joka lähtöön. Ite päädyin valitsee Body Combatin (30min), Body Pump (30min) ja lopuksi palauttava Zumba (30min). Todellisuus noista ajoista oli vähän erilainen. Ei oikein pysyttyn aika taulussa ja treeniä tuli yhteensä 1h 50 minsaa. Ei se kyllä tosin mua haittaa!
Olin nyt ekaa kertaa Body Combatissa. Toi 30 minuutin tunti oli just sopiva mulle. Potkuja, myrkkeilyä ja nopeita liikeitä jaloilla. Kyllä tuntuikin tosi rankanta, mutta lopuksi tuntui kuitenkin tosi hyvältä.
No perään sitten tuo pumppi, joka nätisti venyi puolesta tunnista viiteenkymmeneen minuuttiin. Pumppi on tuttu ja normaalin vaativa. No olin näitten jälkeen jo ihan poikki. Sitten kymmenen minuutin tauko ja edessä oli Zumba.
Zumba oli tuttu ja turvallinen sekä energinen. Noran vetämänä saa aina treenata oikein kunnolla. Kyllä noilla tunneilla syke nousee ja liha liikkuu. Tällänen loppianen siis täällä!
Nyt voi hyvillä mielin levätä loppupäivän. En liiku mihinkään tästä sohvalta! ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)