sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Lomailua landella

Loman ensimmäinen etappi on Itä-Suomen helmessä Uimaharjussa. Täällä on pääsiäistä vietetty sukuloiden ja lenkkeilen. Kelit on ollut aurinkoisia ja sukulaisetkin on ihan ok. ;) 

Omat eväät on ollut kokoajan ja ruuat oon punninnut. Pakko myöntää, että eilen söin kyllä muutamia sipsejä. Yhtään en oo suklaamunia syönyt. Jee! Tasan ei muutenkaan mee meidän perheessä nää munat edes pääsiäisenä. 


Varmaankin helppo arvata mitkä on mun ja mitkä Samin. Tänään on jo viety puita saunaan ja hoidettu habatreeni vanhan ajan tekniikalla eli pumppaamalla vedet koko saunaporulle. Vielä vois haravoida pihaa ja lupasin lämmittää saunan. 

Lenkkeilymaastot on ollut ihan mukavat. Käytiin juoksemassa pururadan jyrkkää mäkeä ylös tänään ja eilen (kuva loivasta mäestä). Eilen sujui juoksut ihan hyvin, mutta tänään oli ruuti vähän lopussa jaloista. Huomenna välipäivä ja jos sitten ke kävisi taas juoksemassa. 


Tänään lähettiin lenkki jälkeen vielä mummille käymään. Pöydässä oli vaikka mitä tarjolla....


Otin riskin, että mummi loukkaantuu ja toin omat eväät mukana. 


Ei onneksi loukkaantunut, vaan ymmärsi. Huomenna sitten suunta Jämsään viikoksi mökkeilemään. Matkaa on joku 4,5h, joten taas saa autossa istua (Uimaharjuun oli Helsingistä reilu 5,5h). Fiilis on hyvä ja flunssakin on jo helpottanut. Ihan loma. Vähän ahdistaa, kun ei ole vaakaa ja en pysty punnitsemään itteeni. 

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti