Kuten kuvasta näkyy, oli pöytä koreana. Olipa vaikeaa pitää
itsensä kurissa. Mutta tuli tässä torstaina tosiaan luvattua, että en syö
viljoja. Ensimmäinen haaste siis suoritettu, en syönyt kakkuja, piirakkaa tai
muffiineja. Tyydyin smoothien, salaattiin ja kanaan. Juhlat olivat ihanat!
Tuleva äiti nautti ja viihtyi. Pikkuprinssi sai paljon lahjoja ja isukkia hemmoteltiin
myös, kun mieheni vei hänet lounaalle ravintolaan. Saatiin näin juhlia ihan
tyttöjen kesken.
Muuten viikonloppu on vietetty rennosti, toipuen flunssasta.
Ei tunnu millään helpottavan, joten huominen ois kanssa lepoa. Ajattelin kyllä
huomenna sen verran lähteä ulkoilemaan, että käydään katsomassa Iron Man 3.
Sen
jälkeen olisi tarkoitus käydä kokeilemassa Soul Kitchen ravintolaa Kalliossa Fleminginkadulla. Toivottavasti sieltä löytyisi jotain
terveellistä (tai ainakin kohtuu terveellistä) syötävää, koska pitäähän tämä
uusi naapurusto tutkia perin pohjin… Nyt kun olen viljattomalla ruokavaliolla
ja olutta ei voi juoda (jonka siis tajusin vasta tänään!!!), niin täytyy
tutustua alueen ruokaravintoloihin.
Nyt nukkumaan ja huomenna virkeänä leffaan ja ulos syömään. Öitä!
Ihanaa kun olette järjestänyt baby showerit. Mä olisin niin halunnut sellaiset aikoinani, mutta eivät ollet silloin vielä Suomeen kunnolla rantautuneet. Itse olen kahdet järkännyt. Toisista jouduin itse jäämään kuumeen takia pois (Hollolan kollegan kemut).
VastaaPoista