perjantai 26. huhtikuuta 2013

Terveisiä lääkäristä: Välilevytyrä

Siinä se nyt on, tänään saatu diagnoosi. Mulla on välilevytyrä. Vielä, kun itsekin tajuaisi mikä se on ja miten sitä hoidetaan. Kävin Töölön Mehiläisessä ja sain kyllä erinomaista palvelua! Fysiatri oli todella mukava ja selitti mulle tilannetta hyvin.

Tässä ote terveyskirjastosta, siitä saa hyvin käsityksen mistä on kyse:

"Yleisin iskiasoireen syy on nikamien välilevyn rappeutumisesta johtuva pullistuma (tyrä), joka mekaanisesti puristaa selkäydinhermoa tai aiheuttaa paikallisen reaktion, joka saa hermon ärtymään. Tällöin kivun syy siis on lanneselässä, vaikka oireet tuntuvat sillä alueella, jota ärtynyt hermo hermottaa. Nikamavälilevyn rappeutumista edesauttavat tupakointi ja liikapaino.

Rappeutuneiden nikamien välilevy voi revetä äkillisesti tai vähitellen, niin, että välilevyn sisältöä työntyy hermokanaviin hermojuuria painaen. Repeämä ei yleensä liity vammaan tai ponnistukseen vaan useimmiten alku on vähittäinen. Erona tavallisiin alaselän lihaskipuihin on juuri alaraajaan säteilevät oireet. Kipu voi olla erittäin tuskallista ja pahimmillaan estää potilaan liikkumisen. Hermoja puristava välilevytyrä voi aiheuttaa lihasten toimintakyvyttömyyden (lihasheikkous estää varpailla kävelyn tai kyykystä nousun) tai vaikeuksia virtsaamisessa tai ulosteen pidättämisessä."


Kuten tässä kuvassa näkyy, nuo punaiset kohdat ovat juurikin ne joihin sattuu. Tuntuu hassulta, että tuo alin nikamaväli ja siellä oleva ongelma aiheuttaa kipua koko alarajaan.

Jotta selkäkipu pysyy aisoissa, pitäisi aina istuessa tukea ristiselkää. Lääkäri suosittelikin, että kävisin ostamassa Etolasta ristiselän taakse laitettavan putkityynyn. Näitä tyynyjä pitäisi pitää selän notkossa ajaessa, kotona sohvalla ja töissä istuessa tuolilla. Tosin töissä varmaan jatkossa pyrin seisomaan mahdollisimman paljon! Kiitos työnantajalle hienoista korkeussäädettävistä pöydistä!!! Mutta siis tuolla tyynyllä, pitäisi saada tuettua selkä niin, ettei se rasitu. Nyt istun myös koneella ja ristiselän notkossa on putkityyny tukemassa. Itse asiassa näin on ihan hyvä olla. Kuka olisi uskonut, että näin pienellä saa selkäkipua korjattua.

Positiivista tässä on kuitenkin se, että lääkärin mukaa minun välilevytyrä on lähtenyt jo parantumaan! Jeee!!! Enää noin 3kk ja sitten selän pitäisi olla täysin kunnossa. Tuo 3kk tulee olemaan tuskaista, koska mieli tekisi mennä treenaamaan heti kun selkä on "terve". Mutta nyt pitää malttaa, muuten edessä voi olla pahimmassa tapauksessa uusi välilevytyrä ja leikkaus. En todellakaan halua mihinkään leikkaukseen, joten pakko ottaa iisisti.

Onneksi tuo lääkäri osasi antaa minulle kunnon ohjeita mitä saan nyt treenata ja miten. Seuraavia pitää välttää eli ovat kiellettyjä:

-jalkaprässi
-vatsalihakset (ainoastaan syviä vatsoja saan tehdä, erittäin pienellä liikkellä)
-vapaat painot
-kiertoliikkeet
-kyykyt
-sisäpöyräily
-juoksu

Sallittua on taas tehdä yläkroppaa levypainoilla, reisiojentajat, reisikoukistajat, crosseri, kävely. Eli käytännössä mitä vaan saa levypainoilla ja taljoilla tehdä. Tarkoituksena olisi maanantaina mennä PT tapaamiseen ja löytää nyt selkävammaiselle sopiva treeniohjelma. Tätä sitten vedetään läpi seuraavat 3kk. Eli elokuussa toivottavasti pääsen sitten tekemään ”kunnon rääkkiä”. Nyt on tärkeintä pitää itsestään huolta, koska:


2 kommenttia:

  1. Tsemppiä & kärsivällisyyttä toipumisajalle; onneksi sentään saat jotain tehdä, ja ehkä tuleva kesä auttaa siinä että malttaa ottaa vähän iisimmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmasti kesä auttaa. Kun ilmat lämpenee maistuu nuo kävely lenkit paremmin. Nyt pakko malttaa, koska leikkaukseen en halua!

      Poista