Mikä kauhea pettymys. Olin pitkään unelmoinut Wheyhey proteiinijäätelöstä. Hintaa jäätelöllä on paljon, joten en ole viitsinyt aikaisemmin ostaa. Nyt kurkku oli niin kipeä, että ajattelin kylmän jäätelön helpottavan oloa. Ostin purkin vanilja Wheyheytä lähi K-kaupastamme (hinta suolaiset 3,69€/purkki).
No silmät kiluen ja onnesta sekaisin avasin purkin. Ensinnäkin purkin avaus oli työn ja tuskan takana, jouduin puristamaan purkkia hulluna (niin että purkki oli avaamisen jälkeen muodoton), että sain lusikan työnnettyä jäätelöön. En tosin tiedä johtuiko ongelma purkin kanssa minusta vai purkista... Voi ihan hyvin olla, että en vaan osannut avata purkkia oikein.
No ensi vaikutelma oli, että onpa tiivistä tavaraa. Lusikka ei meinannut upota jäätelöön. Sitten eka maistiainen. Tässä kohtaa mun maailmani romahti (no ei ehkä ihan, mut hyvin lähellä). Maku oli aika suuri pettymys. Jotenkin olin odottanut pehmeän vanilja makua, mutta maku jäi mielestäni kuitenkin todella väljäksi.
Jäätelön syöminen mukana tulleella lusikalla oli mahdotonta, koska jäätelö oli niin kovaa. Ihan normaalillakin lusikalla palojen irtisaaminen oli vaikeaa. Jäätelö lähti sulamaan reunoilta nopeasti, mutta keskeltä oli kivikovaa. Koostumus oli mielestäni huono. Itse jäätelö oli "limaista" ja "sitkeää". Mieleen tuli pakastettu proteiini vanukas. Ei hyvä juttu ollenkaan.
Itse päädyin siihen, että mielummin ostan joskus oikeaa jäätelöä tai olen ilman jäätelöä, kuin että maksan tästä ylikalliista ja aika keskinkertaisesta jäätelöstä itseni kipeäksi. No onhan tuo terveellistä, jos jotain hyvää tuotteesta haluaa etsiä. Tässä vielä plussat ja miinukset:
Plussat:
+ terveellinen
+ dieetillä ollessä löytyy joku herkku
+ 4 eri makua
+ saatavuus (koko ajan tulee lisää myyntipisteitä)
+ lisäaineeton
Miinukset:
- HINTA
- maku
- koostumus
- paketti
- fitness innostuksen tähdenlento?
Nyt jokainen voi tehdä itse päätöksen haluaako kokeilla tätä herkkua. Kerro ihmeessä oma kokemuksesi jäätelöstä. Kesää kohti tässä nimittäin mennään, joten jäätelöä tekee varmasti monen mieli. Peace and Love.
Olen kohta kolmeakymppiä lähestyvä nainen ja painoin suurimmillani 134 kiloa. Blogini kautta päätin jakaa elämääni teille kaikille. Tavoitteena on saada painoa pois, muuttaa ruokavalio pysyvästi ja elää terveellisesti sekä onnellisesti! Elämäntyylin muutosta, laitumisen edistymistä, kuntoiluani, painoani, ruokavaliotani, takapakkeja (välillä isojakin sellaisia) ja elämääni muutenkin pääset seuraamaan täällä. Toivottavasti blogini inspiroi myös muita pitämään itsestään huolta!
maanantai 4. toukokuuta 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
SAIRAS HINTA!
VastaaPoistaTodellakin. Mä en oikein ymmärrä, miten tällä hinnalla jengi ostaa tota. No kait se on nyt jotenkin hienoa, kun on proteiinijäätelöä ja terveellistä.
Poista