Koen tässä viime viikolla, viikko ennen joulua, pienen ahaa
elämyksen. Hei, mä oon laihtunut tänä vuonna tosi hyvin! Olisko aika olla itselleen vähän armollinen.
Olenkin siis (PT:n siunauksella) päättänyt, että joulukuu menee rennommin. Tämä
siis tarkoittaa, ettei ruokailuista pingoteta ja herkut on sallittuja. Tiedän
että olen tämän ansainnut. Tavoitteena
olisi, ettei paino ainakaan nousisi.
Lauantaina 21.päivä joulukuuta oli myös tyttöjen kanssa
piparikestit aka pikkujoulut. Kyllä voin
sanoa, että pää meni nopeasti sekaisin, kun en ollut alkoholia juonut sitten
elokuun. Heh. Ollaan uus vuos varmaan Samin kanssa kaksistaan, joten päätin
aikaistaa tätä sallittua juhlimista. Mitä sitä vuoden vaihteessa juopottelee,
jos on vain kotona?
Joulu on ollut rauhoittumista… niin no jo 25.päivä
kyllästyin makaamiseen ja päätin lähteä pitkälle lenkille. Tänään
Tapaninpäivänä käytiinkin sitten jo salilla. Ihana fiilis, kun pääs treenaa.
Olen ollut tänä vuonna vissiin kiltti. Sain ihania lahjoja!
Hyvin toivottuja olivat kaikki, mutta tuo SuperDieetti
FitFarmille oli kyllä ehkä odotetuin. Mun on pitänyt ottaa se jo pidemmän
aikaa, mutta aina on ollut joku tekosyy. Nyt selkä on jo paremmassa kunnossa,
joten varmaan pystyn treenaa täysillä.
No nyt se sitten alkaa 6.1.2014 Heidin SuperDieetti. Tiukka
6 viikkoa luvassa. Samikin on luvannut tukea mua tässä hankkeessa ja on sitoutunut
siihen, ettei meillä syödä herkkuja kuuteen viikkoon. Hirveästi en pysty tuosta SuperDieetistä
teille jakamaan, mutta fiilikset ja tulokset varmasti kerron. Keittiövaaka ja
paljon lisäravinteitä pitää ensimmäisenä hankkia. Ja juuri ennen aloitusta
pitää ottaa itsestään kuvat… hui, se hieman pelottaa. Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset FitFarmin sivuille.
Nyt valmistautumaan huomiseen työpäivään. Toivottavasti teillä kaikilla oli hyvä ja
rauhallinen Joulu!
Hei olen seuraillut blogiasi jo pidempään ja voin nyt ilmoittaa että täältä löytyy toinen fitfarmilainen! :D 6.1 starttaa siis minullakin tuo dietti!! :)
VastaaPoistaHei! Kivaa kuulla, että olet lueskellut blogiani. Toivottavasti olet viihtynyt hyvin.
VastaaPoistaSaanko kysyä millaisella tavoitteella lähdet tuohon SuperDieettiin? Mulla taitaa mennä ryhmään yli 30 kg pudotettavaa. Mä toivotan sulle paljon tsemppiä 6 viikon dieettiin. Tuu ihmeessä kertomaan etenemisestä.
Tsempataan yhdessä!
Sä oot mun idoli - esikuva. Lähes 3 kuukauden tauon jälkeen sain itseni vihdoin juoksemaan ja nyt asetettu tavoitteet ensi vuodelle. Kiitos!
VastaaPoistaHeh. Kiitos Mirva. Ei tää mullekaan ole helppoa. Houkutuksia joka puolella jne. Mulla vaan on nyt henkilökohtainen motivaatio pudottaa painoa. Haluan kaiken nyt heti.
PoistaItsekkin starttaan superdieetin 6.1. Odotukset on kovat, lisäravinteet tilattu. Joudun tekemään itse kotitreeniä pienen 5 kk tyttöni takia. Toivottavasti kotitreeni toimii yhtä hyvin. Itse olen 162cm ja painan 90kg. Tytön syntymän jälkeen kaikki raskauskilot hävisi ja painoin 79. Mutta nyt ne on tullut takasin iha lisäkilon kanssa. Tsemppiä treeniin!! :)
VastaaPoistaHienoa AnnMarie me startataan sitten maanantaina yhdessä! Mä aattelin kyllä ottaa varaslähdön ja aloittaa ohjelman mukaiset ruuat jo huomenna. =DDD Olen malttamaton.
VastaaPoistaUskon vahvasti, että kotitreeni on yhtä tehokas. FitFarm ja SD on kuitenkin loppuun asti hiottuja tuotteita, joten pakko niitten treenien on toimia. Mä joudun ite varmaan soveltaa aika paljon ton mun selkävammani takia. Se vihoittelee edelleen.
Laitan huomenna päivitystä noista lisäravinteista mitä ostin. Tsemppiä kaikille!!