tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 kohta paketissa




Tämä vuosi on ollut huikea. Vuoden alussa aloitin FitFarmin SuperDieetin ja painoni putosi sen avulla hyvin. Tammikuussa 2014 painoin 112 kiloa. Keväällä paino oli alle 100 kiloa. Nyt paino on suunnilleen samaa luokkaa, kuin tammikuussa. Tästä varmaan vielä paino tulee hieman nousemaan. Nyt raskauspainoa on tullut 13 kiloa ja tähän on ollut todella vaikea suhtautua.


Paino on aina ollut minulle vaikea asia. Vaikka raskaana on normaalia, että paino nousee, ei tämä ole tuntunut hyvältä. Tiedän, että jos olisin pystynyt pitämään todella tiukan linjan syömisien kanssa ja treenannut ankarasti, olisi painon nousu pysynyt kurissa. Nyt treenit oli käytännössä mahdotomuus ja annoin itselleni (liikaa) periksi syömisten suhteen. Nyt odotusta olisi vielä reilut 3 viikkoa (maksimissaan 5 viikkoa) jäljellä ja viimeinkin alan olemaan ok painonnousun kanssa. Toivon hartaasti, että imetys lähtee käyntiin hyvin ja paino putoaa luonnollisesti synnytyksen jälkeen.  Toivon myös, että paranen synnytyksestä hyvin ja pääsen lenkille. Kotitreenejäkin olen jo miettinyt. Katsotaan nyt miten vauvan kanssa sujuu.

Mun kohdalla suurista haastetta ens vuodelle tuo minä itse. Olen itseni paras orjapiiskuri, mutta myös pahin masentaja, jos tuloksia ei tule. Tiedän, että olen tänä vuonna oppinut paljon treenaamisesta, syömisestä ja ajatusmaailman muutoksesta. Siltikin, tulen varmasti olemaan hyvin ankara itselleni. Olen aina vaatinut itseltäni paljon enemmän kuin muilta tai muut minulta. Se on tuonut joskus ongelmia… paljon.

Tänä vuonna olen tosiaan oppinut ruokavaliosta paljon. Näin raskauden loppuvaiheessa en haluaisi enää painoni nousevan. Yritän syödä terveellisesti. Yritin tätä koko raskauden ajan. Ei onnistunut. Tuntuu oudolta katsoa taaksepäin, että annoin tosiaan itselleni raskauden nimissä luvan syödä epäterveellisesti. Tämä tuntuu pahalta, olen pettynyt itseeni. Toisaalta, kun olo on ollut koko raskauden hieman alavireinen (ajoittain), vaivoja on ollut vaikka mitä ja pahoinvointi on vaivannut, ei ole paljoa tehnyt mieli miettiä mitä syön. Nyt olen ollut loppuraskaudessa ylpeä, kun olen osannut ottaa paremmin kaiken kohtuudella.

Aaton aattona ollut neuvolalääkäri käynti toi mukanaan flunssan. Joulupäivänä kurkku oli jo tulessa ja kuumetta oli vähän. Kiitos tästä varsin mukavasta lahjasta neuvolalääkärille. Eli ei ole tullut viime viikolla tai tällä viikolla siis urheiltua. Edes kävelyt eivät ole onnistuneet, koska hengittäminen sattuu. Varsinkin, kun ulkona on ollut kova pakkanen. Uimapukuun en taida enää mahtua, joten vesijuoksu on jäänyt myös.  Pyrin sairaslomalla (7,5 viikkoa) ja nyt äitiysloman alussa liikkumaan sen 3h per viikko. Aika hyvin onnistui, kun kävi lenkillä pari kolme kertaa ja vesijuoksemassa pari kertaa viikossa.

Tänä vuonna on kuitenkin tullut urheiltua jonkin verran. Vuonna 2014 urheilin 344 kertaa, joka tekee 249 tuntia. Suosituimmat lajit TOP 5:

1. Kävely 93 kertaa, 111h ja 329,7 km
2.Kuntosali  51 kertaa, 31 h
3. Venyttely 39 kertaa, 6h
4. Lenkkeily 24 kertaa, 14h ja 82,2 km (huomattavasti reippaampi kuin kävely)
5. Cross Training 19 kertaa, 7 h

Lisäksi listalla on kyykkyjä, lankkuja, pyöräilyä, koiran ulkoiluttamista, keppijumppaa, vesijuoksua jne. Voisin sanoa, että aika aktiivinen vuosi. Toivottavasti ensi vuodesta tulee edes osittain yhtä hyvä treenivuosi.

Toivotan tällä tekstillä kaikille hyvää uutta vuotta 2015. Muistakaa, että kaikki on sinusta itsestäsi kiinni. Elämä on täynnä valintoja ja liikaa ei kannata murehtia mennyttä. Sitä kun ei voi enää muuttaa. Suunnatkaa energiat tulevaan. 


Toivottavasti tämä vuosi on ollut hyvä, jos ei niin ensi vuodesta voit itse päättää tehdä paremman. Tsemppiä kaikille. Katsotaan koska salamatkustaja päättää tulla ulos ja pääsen taas treenaamaan. Palaamme asiaan ensi vuoden puolella. Love and Peace (olkaa varovaisia rakettien kanssa).