maanantai 2. maaliskuuta 2015

Flunssa koko perheellä

Myös meidän pienellä pojalla. Ikää 5 viikkoa ja nyt on flunssa. Ei kivaa kenellekkään. Varsinkin kun on itse kipeänä ja pitää yrittää jaksaa hoitaa vauvaa. Onneksi isä on halukas osallistumaan ja hänen flunssa on jo parempi. Joten eilen sunnuntaina, isi hoiti vauvaa ja äiti lepäsi toisessa huoneessa. 

No muuten sitten onkin sujunut ihan ok. Olin torstaina niin pettynyt itseeni, että kielsin ristiäisiin asti kaikki herkut. Kerran päivässä ruualla syön hiilareita, muuten ne on pannassa. Pyrin ottamaan hiilarit ilman viljoja. Se ainakin aikaisemmin toimi. Eli tällä hetkellä sallittuja on riisi, peruna ja kaura. Ne sopii parhaiten mun mahalle. Ruokailut on nyt siis melko kunnossa. On tässä vielä dieettiruokiin matkaa, mutta mennään hitaasti. Ajattelin nyt kokeilla sitä, että en elä niin tiukasti vaan joka väliin on suunniteltu päivä jolloin voi höllätä. Nyt ne on ensi viikon lauantaina olevat ristiäiset. Sen jäljeen katsotaan koska olisi seuraava hölläyspäivä. 

Odotan innolla, et tää flunssa väistyisi. Sitten pääsisi taas lenkille ja voisi aloittaa viimeinkin ne jumpat sairaalasta saatujen ohjeiden mukaan. 

Pysykää terveenä, me yritetään täällä tervehtyä. Vaikka vauva-arki tuntuu välillä haastavalta ja vie voimia, on olo silti onnellinen. Kyllä voin myöntää, että välillä äiti on vähän väsynyt. 


Peace and love!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti