Eilen koin oman henkilökohtaisen milestonen, jaksoin viimeinkin pysyä 20 sekuntia oikeassa hooverissa (lankussa). Siis mulla ei ollut enää polvet maassa. Voi että olin ylpeä itsestäni!!!
Nää Superdieetin treenit on muutenkin mun mieleen. Hiki virtaa ja lihakset huutaa. Kyllä luulisi, että kohta alkaa tulokset näkyä. Vielä eilen ei ollut paino oikeastaan pudonnut paljon. Ensimmäisen viikon saldo oli se -1kg. Ja siis ennen joulua paino oli vielä tuosta kilon pienempi.
Maltti on koetuksella näin pienen pudotuksen kanssa. Malttia mulla ei yleisesti ole. Mutta järki sanoo, että pakko sen painon on alkaa tippumassa kunnolla, kun ruokavalio ja treeni on kunnossa. Mistä sitä malttia saa ostettua? Heh. Nyt työpäivän pariin!
Jes, hyvä Sinä!! Mäkin jaksoin ekan kerran olla sen 20 sekunttia Hooverissa. :D
VastaaPoista- Mami81
Äh hoover, mä inhoon sitä! Mutta olen päättänyt ottaa härkää sarvista ja vielä jonain päivänä pysyn siinä vaikka minuutin, nih! :D
VastaaPoista