torstai 26. joulukuuta 2013

Joulun aikaa ja Superdieettiä kohti

Pahoittelen, että blogini on elänyt nyt hiljaiseloa. Vähän on ollut kiirus ja pientä motivaatiopulaa. Monena iltana on pitänyt kirjoittaa, mutta se on vaan jotenkin jäänyt. Tämä vuosi on kohta pulkassa. Tulos olisi noin -18kg. Ens vuodelle juteltiin Anun kanssa, että tavoite olisi -20kg. Tästä siis lähdetään liikkeelle.

Koen tässä viime viikolla, viikko ennen joulua, pienen ahaa elämyksen. Hei, mä oon laihtunut tänä vuonna tosi hyvin!  Olisko aika olla itselleen vähän armollinen. Olenkin siis (PT:n siunauksella) päättänyt, että joulukuu menee rennommin. Tämä siis tarkoittaa, ettei ruokailuista pingoteta ja herkut on sallittuja. Tiedän että olen tämän ansainnut.  Tavoitteena olisi, ettei paino ainakaan nousisi.

Lauantaina 21.päivä joulukuuta oli myös tyttöjen kanssa piparikestit aka pikkujoulut.  Kyllä voin sanoa, että pää meni nopeasti sekaisin, kun en ollut alkoholia juonut sitten elokuun. Heh. Ollaan uus vuos varmaan Samin kanssa kaksistaan, joten päätin aikaistaa tätä sallittua juhlimista. Mitä sitä vuoden vaihteessa juopottelee, jos on vain kotona?

Joulu on ollut rauhoittumista… niin no jo 25.päivä kyllästyin makaamiseen ja päätin lähteä pitkälle lenkille. Tänään Tapaninpäivänä käytiinkin sitten jo salilla. Ihana fiilis, kun pääs treenaa.

Olen ollut tänä vuonna vissiin kiltti. Sain ihania lahjoja!


 Hyvin toivottuja olivat kaikki, mutta tuo SuperDieetti FitFarmille oli kyllä ehkä odotetuin. Mun on pitänyt ottaa se jo pidemmän aikaa, mutta aina on ollut joku tekosyy. Nyt selkä on jo paremmassa kunnossa, joten varmaan pystyn treenaa täysillä.

No nyt se sitten alkaa 6.1.2014 Heidin SuperDieetti. Tiukka 6 viikkoa luvassa. Samikin on luvannut tukea mua tässä hankkeessa ja on sitoutunut siihen, ettei meillä syödä herkkuja kuuteen viikkoon.  Hirveästi en pysty tuosta SuperDieetistä teille jakamaan, mutta fiilikset ja tulokset varmasti kerron. Keittiövaaka ja paljon lisäravinteitä pitää ensimmäisenä hankkia. Ja juuri ennen aloitusta pitää ottaa itsestään kuvat… hui, se hieman pelottaa. Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset FitFarmin sivuille.

www.fitfarm.fi


Nyt valmistautumaan huomiseen työpäivään.  Toivottavasti teillä kaikilla oli hyvä ja rauhallinen Joulu!

perjantai 29. marraskuuta 2013

PT ja tuloksia

Kyllä oli hyvä päätös ottaa PT-paketti. Maksoi kyllä ihan kauheesti. Oli yli 600€ toi 10 kerran setti. Onneksi mulla oli niitä lahjakortteja sielä Elixia light clubista 120 euron arvosta. Lisäksi löysin syyskuussa 45 euron arvosta nimettömiä liikuntaseteleitä keskeltä hämeentietä. PT-paketit oli vielä -10%, joten ei onneksi jäänyt niin paljon maksettavaa. 

Paino on nyt ollut kokoajan sama... Jopa vähän noussut. Light clubin jälkeen tuntu et syömiset ei onnistunut ollenkaan. Mut nyt ainakin tuntuu että saan itteeni paremmin niskasta kiinni. Anun kanssa treenataan 1-2 kertaa kuussa. Oon taas saanut vähän lisää vinkkejä kuntoiluun sekä vaihtelua treeniin. Alkoikin jo puuduttaa. Ollaan vedetty aina PT-kerroilla rankka rankka treeni. Ja kroppa huutaa, mutta ei haittaa. Nyt treenataan koko rahan edestä. 

Paino oli viime kuussa 112,5kg eli vähän oli tullut lisää siitä mitä viimeeksi tänne kirjoitin. Mutta light clubista oli kuitenkin vähän tippunut. 

Eilen aamulla vaaka pysähtyi lukuun 110,4kg. Hyvä minä. Vähän tulee kiirus, jos aijoin päästä kaksinumeroiseen painoon 31.1.2014. Mutta kaikkeni aijon yrittää. 

Otin tänään aamulla muutaman kuvan itsestäni. Ja yllätyin. Mulla on jo selkeä vyötärö ja mun peppu on pienentynyt. Kattokaa vaikka. 


Kaivoin myös vanhan kuvan. Tää on otettu syyskuussa 2010. 


Ero varsinkin vyötärö-lantio-peppu linjalla on aika iso. Jeee!!! Täytyykin taas ottaa näitä kroppakuvia. Niitä en oo aikoihin ottanut. Niistä näkee kuitenkin tulokset parhaiten. 

Nyt viikonlopun viettoon. Nauttikaa kaikki ja muistakaa levätä. Mäkin yritän muistaa antaa itelleni lepopäivän aina välillä. 

tiistai 26. marraskuuta 2013

Otin sitten 10 kerran PT-paketti

Otin nyt syksylle 10 kerran PT paketin. Tuntuu, ettei tästä muuten tule mitään. Paino pysyy paikallaan, ehkä välillä nousikin. Tavoitteeksi asetimme, että 31.1.2014 vaaka pysähtyisi kaksi numeroiseen lukuun. Ensimmäinen tapaaminen oli lokakuun lopussa. Nyt torstain on punnitus ja treeni. Katsotaan silloin missä mennään.

Pahoittelen pitkää hiljais eloa, mutta ei ole ollut energiaa kirjoittaa mitään. Paino on masentanut. Nyt tuntuu, että olen saanut ehkä vähän lisää virtaa. Yritän siis pitää teidät ajantasalla treenin, ruokailun, PT paketin ja painon suhteen. Päivitän paremmalla ajalla vähän lisää tästä PT paketista.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Salil eka, salil vika

Salil eka joo, mutta ei salil vika. Ehkä viel joku päivä. Sitten kun mustakin tulee revitty. Tän päivän aamutreenin mun päässä soi Musta Barbaarin Salil eka, salil vika. Jep. Biisi ei oo häävöinen, mutta eipä ollut munkaan kunnossa pahemmin kehumista...

Kyllä huomasi, että ei oo treenattu hetkeen. Kolme viikkoa oli kerennyt vierähtää viime kerrasta salilla. Joo. Treenin jälkeen olo oli, kuin en ois ikinä mitään treenannut. Ja nytkin joka paikkaa kolottaa. Tosin se on vaan hyvä asia, koska nyt tiedän tehneeni jotain! Hyvä minä!!!! 

Kuten kuva kertoo, On minunkin tavoite häätää turhat selluliitit pois. Eli no pain, no gain!

Mutta nyt nukkumaan. Tää kroppa kaipaa nyt kipeästi lepoa. Au!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Uusi viikko!

Nyt on flunssa taakse jäänyt... toivottavasti. Tarkoitus olisi taas tällä viikolla mennä treenaamaan. JEEE! Tiistaina ja Torstaina on salipäivä ja jos tänään jaksaisis töitten jälkeen mennä lenkille niin hyvä olisi. Oon kotona vasta klo 19:30 jälkeen, joten saa nähä kuinka poikki olen.

Jostain syystä tuo sivussa oleva ruudukko painosta ei anna minun päivittää, poistaa tai lisätä uutta. Joten tässä viimeisimmät painotiedot:

1.9.2013:
Paino 112,9 kg, BMI 44.10
9.9.2013:
Paino 111,9 kg, BMI 43.71
1.10.2013:
Paino 111,6 kg, BI 43.59
7.10.2013:
Paino 110,8 kg, BMI 43.28

Nyt flunddan jälkeen vaaka pysähtyi aamulla lukuun 110,8kg. Eli 800g pitäisi saada pois niin olisin 110kg. Tällöin lupasin palkita itseni Fine Diningilla Gaijinissa. Elikkä kohta olisi sen aika. Millekköhän päivälle uskaltaisi varata pöydä.. ;)

Mutta nyt on pakko lähteä töihin. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 28. syyskuuta 2013

Flunssa, flunssaa ja lisää flunssaa

Ei loppua näy! Tätä on nyt kestänyt yli viikon. Ensin oli vain kurkku kipeenä, sitten oli vaan nuha ja nyt on molemmat. 

Viikko oli kuitenkin niiiin kiva, että päätin olla antamatta periksi flunssalle. Töissä oli niiiin paljon kivoja juttuja tällä viikolla, joten en halunnut olla päivääkään poissa. Kävin siis ostamassa vähän vitamiineja apteekista. 


Se apteekkari ois voinut myydä mulle vaikka koko apteekin, mutta myi mulle vaan sinkkiä. Nuo muut purkit mulla oli jo ennestään. Nyt on sitten vedetty C-vitamiinia, D-vitamiinia, sinkkiä, omegaa ja särkylääkettä. Kurkkuun sitten vähän Bafusinia ja Mynthonia.

No eipä tuo hirveästi oo auttanut. Voimat on kadonneet kokonaan ja kroppa on ihan väsy. Eikä ees pysty toivomaan et pääsisi treenaa. Flunssa ja tylsyys on saanut aikaan myös herkuttelua. Joten paino on varmasti vähän noussut. No kait se taas joskus lähtee laskuun, lähtis vaan ensin tää flunssa veks. 


Nyt mä meen nukkuu. Ei tällaiset lähde kuin lepäämällä... 

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Viikonloppu ja orastava flunssa

Siis nyt ei vaan jaksa treenaa. Möh. Vähän tuo herkkupäiväkin on venynyt torstaista tänne sunnuntaille. Miten täs näin kävi. 

Mies on ollut kotona kipeenä flunssassa. Nyt tuo flunssa yrittää tunkea myös mun kroppaan. Ei kiva. Perjantaista asti on ollut kurkku kipeä ja pientä nenän vuotamista hedarilla maustettuna. Mihinkään ei oo energiaa ja väsyttää. Toosi kiva. Treenit on jäänyt hyvin vähiin. Herkut sen sijaan maistuu. 

Tänään olisi tarkoitus vielä lepäillä, ilman mitään urheilua. Toivottavasti flunssa pysyy poissa ja ens viikolla pääsisi lenkkeilemään ja salille. 

Nyt on kuitenkin sunnuntai ja minä päätin nauttia. 

Eli syön karkkia ja katson hömppärealityä koneelta. Ens viikolla palataan takaisin ruotuun! ;)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Loppuvuoden patukat

Nyt on loppuvuodeksi patukat hankittu. Tuli oikein ostettua Fitness Tukusta vaikka mitä. 


Ostin lähinnä Star Nutrion patukoita. Nuo kaikki kuvassa näkyvät on kyllä hyviä. Lisäksi otin pari "karkkipatukkaa" herkutteluun sekä kaksi pussia proteiinisnaksejä. 

Mutta kaikkein paras ostos oli tuo kaloriton pannukakkusiirappi. Voi että se oli taivaallista!!! Ihan kuin oikeaa vaahterasiirappia. Maku on uskomattoman hyvä. Jopa kriittinen mieheni meni sokkotestissä sekaisin. Heh. Suosittelen! Sopii hyvin proteiinilettujen ja kiiwin kanssa. 

Viime viikko oli hyvä. Tuli urheiltua melkein 8h. Tällä viikolla haasteita on vähän enemmän, koska to lähetään äitin kanssa laivalle, pe mennään työporukalla leffaan ja viikonloppu pitäisikin sitten treenaa kunnolla. Huoh. Alkuviikkokin pn ollut täynnä ohjelmaa. Paljon on taas tekemistä. 

Palailen ens viikolla painon ja kuulumisien tiimoilta. Muistakaa nauttia aina välillä! 

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kinesioteippaus

Tuo uusi salitreeni on tuonut vanhan vamman esille. Nelisen vuotta sitten multa meni olkapää sijoiltaan laatikkoa nostaessa. Nyt salilla tuo vasen olkapää on ollu kipeä. Päätin että täytyy kokeilla kinesioteippausta.

Pari urheiluliikettä myöhemmin ja viimeinkin mulla on pinkkiä kinesioteippiä. Oli muuten vaikeaa löytää. Prismasta ostin lopulta, 5m maksoi 9,90€. 

Eli eikun Googlettamaan ohjeita. Netti tuntui olevan täynnä erilaisia teippausohjeita. Löysin muutaman videonkin mistä sai hyvin ohjeita. 

Ensimmäinen teippaus jännitti. Testailtiin ja harjoteltiin ensin normiteipillä (ettei kallista teippiä mee hukkaan). No sitten vaan iltalenkin ja suihkun jälkeen teippaaan. Ensimmäinen teippaus ei onnistunut kovinkaan hyvin. Olkapäähän särki ja teippi oli edestä aivan liian löysällä ja takaa liian kireällä. Mulla on siis ongelmana, että olkapää meinaa mennä sijoiltaan eteenpäin. 

Eikun teippauksen analysointi ja uusi teippaus kehiin. Tältä sen pitäisi näyttää: 

Ja tältä se mulla näyttää:

No huomenna pääsen testaamaan auttaako tuo teippaus kipuun. Tuntuu kyllä tuo teippi hyvältä. Ei pääse olkapää yhtään huonoon asentoon. Edestä voi olla seuraavalla kerralla vielä vähän tiukemmalla. 

Toivottavasti tästä on apua, niin ei tarvitse ottaa treenin jälkeen särkylääkettä. Ja toivottavasti mun herkkä ihoni kestää tuon teipin. On nimittäin joskus tullut kunnon ihottumaa ja punoitusta liimasiteestä. Hemmetin herkkä iho. 

Tässä muuten se video, josta otettiin ohjeet:



Ainiin. Kävin tänään vaa'alla. Ja se pysähtyi lukuun 11,9kg. Katsotaan nyt miten tää tästä etenee, mutta tämä tahti on ihan hyvä. Muutenkin viikko meni syömisten ja treenien kanssa hyvin. Urheilua tuli 5,7h. Hyvä minä. Nyt nukkumaan ja huomenna aamulla salille. Jee!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Uusi tavoite

Eli nyt on aika kertoa uusi tavoite ja miten siihen päästää.

Tavoitteenani on painaa 31.12.2013 alle 100kg. Eli vaa'an tulisi pysähtyä kaksinumeroiseen lukuun. Tähän tavoitteeseen on ELC:n jälkeen siis 13,7kg ja aikaa on se 4kk. Ei pitäisi olla mahdotonta, koska 6kk ajassa sain pois sen 14,9 kg. Tämä tietysti vaatii hieman tiukempaa itsekuria ja enemmän liikuntaa. Nyt toivotaan, että pysyn terveenä.

Olen päättänyt edistää tavoitettani seuraavilla toimilla:

- vain yksi herkku per viikko (pieni)
- vain yksi herkkupäivä per kuukausi
- alkoholia seuraavan kerran vasta uutena vuonna 
- ei viljoja, vain kaura on sallittua 
- liikuntaa jokaisena arkipäivänä (kasvaa koiran ja omistajan kunto, kun lenkkeillään)

Suunnitelmani tälle viikolle näyttää seuraavalta.

Toivottavasti kuva näkyy hyvin (kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä). Tarkoitus olisi käydä lenkillä 3 kertaa viikossa ja salilla 2-3 kertaa viikossa.Tämä päivä onkin jo takana ja päivittelen huomenna painon, jos vaan muistan aamulla käydä vaa'alla. Tarkoitus olisi herätä salille klo 5:45 ja aloittaa treenaaminen klo 6:30 eli heti kun sali aukeaa.

Tiedän, että tästä ei varmasti tule helppoa, mutta kyllä se palkitsee, kun tämä tavoite saavutetaan. En edes muista, koska olen painanut kaksinumeroisen luvun. Varmaan joskus yläasteella? Vaaka oli nuorena aika pelottava, en uskaltanut oikein mennä sen lähelle. Olin todella epävarma itsestäni. Mutta nyt olen varma, että onnistun.


torstai 29. elokuuta 2013

Elixia Light Club -15kg

Nyt se on loppu! Tai no viimeinen punnitus oli jo yli viikko sitten. Tuloksena -15kg. Ei paha 6kk tulokseksi. Tosin painoa mulla ois ollut vielä enemmän tiputtaa... Tämä tulos on kuitenkin hyvä. Jos pystyn myös seuraavassa 6kk aikana tiputtamaan saman -15kg olisi paino jo ihan siedettävä ja kaksinumeroinen.


ELCstä jäi päälimmäisenä ihan hyvä fiilis. Sain paljon hyviä ohjeita, treeniohjelmia ja kannustusta. Jotenkin vaan ehkä odotin enemmän. En ymmärrä miksi ryhmässä on pakko aina olla ne pari, jotka valittavat jne. Eivät suostu punnituksiin ja lintsaavat tunnit. Miksi ees maksaa 540 euroa, jos ei osallistu täysillä? En ymmärrä. Mutta minun osalta ELC on nyt loppu, sain siitä paljon hyvää irti ja opin kunnioittamaan kroppaa ja ymmärsin viimeinkin ruokavalion monipuolisuuden tärkeyden. Suurin oivallus on kuitenkin se, että vaikka syön terveellisesti, voin syödä hyvää ruokaa.

Omaan panokseeni ja muutaman hyvän treenikaverin panokseen olen todella tyytyväinen. Meitä oli monta, jotka pääsivät tavoitteeseen. Hyvä me!

Tässä muuten vertailuna ensimmäisen ja viimisen kerran tulokset:


Eli, painoa putosi tarkalleen 14,9 kg, josta rasvaa oli 13,4kg. Hienoa! Se on kuitenkin jo melkein 27 pakettia voita. Ja se on paljon! Hui! Nestepitoisuus eli TBW on mukavasti kasvanut 3,1% joka sekin on hieno luku. Tuon luvun pitäisi kuulemma olla 45-60% naisilla ja 50-65% miehillä. Oikeaan suuntaan ollaan siis menossa

Nyt onkin sitten aika aloittaa uusi itsenäinen treenaaminen. Olen ajatellut että vedän nyt alkusyksyn tiukalla linjalla ja itsenäisesti. Selkä ei ole vieläkään kunnossa, joten sama rauhallinen treenaus pitää jatkua. Mutta ruokavalio ja treenin yhdistämällä saan varmasti lisää tuloksia.

Uuden tavoitteen olen itselleni jo luonut ja kerron sen teille pian. Ajattelin, että yritän katsoa painon jatkossa ainakin kerran kuukaudessa ehkä jopa kaksi. Jaan koko matkan tämän blogin kautta. Tästä kuulette lisää pian! ;)

Haluan kiittää kaikkia teitä lukijoita ja tukijoita tästä 6kk matkasta. Matka jatkuu edelleen ja tukea tarvitaan. Kommentteja saa lähettää ja vertaistukea on kiva saada ja antaa. Laita viestiä tai komentoi, jos olet itse samanlaisella matkalla. Kiitoksen ansaitsee myös mun oma Personal Trainer Anu. Tästä on hyvä jatkaa.




























maanantai 12. elokuuta 2013

Lomatunnelmia

Ajattelin päivittää teille taas yhden postauksen ilman urheilua ja laihdutusta. Onhan nyt kuitenkin kauan odotettu kesäloma. Tavoite ja painonpudotus pitää pitää kuitenkin mielessä kokoajan. Rankinta on se, ettei täällä mökillä oo ollenkaan vaakaa!! Apua!!!! Mutta tässä vähän tunnelmia mökkeilystä Jämsässä:

Pysähdyttiin Padasjoella ABCllä. Jopa siellä tiedetään minkä värinen on Stadi. 

Tokana päivänä grillattiin T-luupihvi. Oli muuten herkullinen ja ruokki mainiosti kaks henkeä. Edullinen... 17€ noin 550g pihvi. 

No siis nyt on loma... Ei näitä onneksi montaa mennyt!

Ukki joskus opetti tekemään vastoja. Nyt olisi ukki ylpeä musta!

Grilliherkkuja! Halloumia, hornetteja, makkara ja salaattia. 

Iltapalalla jämäruokaa. Kesäkurpitsaa, kanaa ja raejuustoa. 

Tässä hieman lomatunnelmia. Kesälomalla postauksetkin voi olla rennompia! 

torstai 8. elokuuta 2013

Loma ja Skyr

Loma on nyt alkanut. Viimein punnitus siitää silmissä. Kaikki tähtää 19.8. olevaan punnitukseen. Mutta nyt ollaan lomalla...

Kuinka sitä yhdistäisi loman, herkut ja terveemmän elämän? Apua! Herkkuja tekee mieli, grilli on kuumana ja mies kantaa selkävääränä kaikkea syötävää! 

Ollaan nyt oltu tämä alkuviikko Jämsässä mökkeilemässä. Herkkuja tekee mieli. Onneksi täällä on metsä täynnä mustikoita, niin saa siperfoodia ihan ilmaiseksi!!

Ruuasta puheenollen. Löysin ihanan herkun: Skyr rahka! En oo ikinä ollut rahkan ystävä. Mutta tuosta tykkään. Paljon proteiinia, mutta ei sokeria. Kyllä tuo herkku on maistettu makeutusaineella. Oon nyt maistanut vaniljaa ja mansikkaa. Herkkuja!! Nom nom. Suosittelen kaikille. 


Oon yrittänyt nyt muutenkin lomalla syödä hyvin. Tai siis terveellisesti. Vähän on haastavaa, kun liikuntaakaan ei ole tullut tehtyä. Ei saa siis yhtään herkuttelua anteeksi. Oon kyllä kerännyt marjoja ja pessyt maton. Kait noi voi ees vähän laskea kuntoiluksi. 

Mut katotaan nyt miten käy. Tässä vähän lomatunnelmia teille. Seuraava päivitys viimeistään vikan punnituksen jälkeen. Aikaisemminkin jos tulee jotain tärkeää päivitettävää. 

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Viimeisiä viedään, ennen kuin loppuu

Nyt torstaina oli viimeinen luento. Kohta on ELC loppu. Lomat pukkaa päälle myös PT:llä, joten muilla punnitus 8.8, mutta mulla vasta 19.8. Eli saan armonaikaa vähän enemmän kuin muut. Lähdetään 5.8 mökkeilemään ja ollaan takaisin Helsingissä 18.8. Eli mökkeily mennään samalla draivilla kuin tähänkin asti. Koska 19.8 asti on mahdollisuus pudottaa painoa ja ansaita lahjakortteja. Nämä tulevat tarpeen, että pystyn myös syksyllä ottamaan PT ohjausta.

Tarkoituksena olisi kuntoilla myös mökillä ja syödä oikein. Herkuttelu on sallittua vain 3.8, kun meillä on viimeinkin tuparit.

Mutta siis nyt palaan tän viikon tuloksiin. ELCn kokonaispudotus on nyt 14,9kg. Kurssin tavoite on 15kg, eli se täyttyy, mutta oma tavoitteeni painaa elokuun alkuun 110 kg, ei taida täyttyä. Tuohon 19.8. voisi olla mahdollista, mutta tiukkaa tekee siihenkin.

En halua vetää itseäni liian tiukalle, ettei sitten tule repsahduksia. Tuloksiini olen ihan tyytyväinen. Tai no... minä olen sellainen, että tuppaan asettamaan itselleni liian kovat tavoitteet ja kun niihin sitten pääsen, niin mietin että olisin pystynyt kyllä parempaa ja nopeampaan tulokseen. Jos taas en pääse niin alan nopeasti sättimään itseäni. Mutta tämän kanssa olen yrittänyt opetella antamaan itselleni aikaa. Kaikki pudonneet kilot ovat kuitenkin kotiin päin. Ei mun painonpudotus lopu tähän ELChen. Homma jatkuu edelleen. Olen tyytyväinen, mutta perfektionistina haluan enemmän. Kaikki mulle nyt ja heti! =DDD

Kurssilta olen saanut paljon tärkeää infoa ja opastusta. Kirjoitan myöhemmin teille vielä yhteenvetoa kurssista. Tänään olen kuitenkin liian väsynyt kirjoittamaan yhtään pidempää juttua. Nyt kaikki viikonlopun viettoon ja palataan asiaan.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Suuri pettymys

Viime viikon punnitus oli monelta osin suuri pettymys. Ensinnäkin olin ainoa joka tuli paikalle, meitä on ryhmässä 9 henkeä. Toisena, punnitus kohdallani meni tosi huonosti. Paino oli noussut 800g. Edellisen punnituksen yhteydessä ollut paasto (olin siis kolme päivää kipeenä) oli vähentänyt painoa viimeeksi, jotka nyt sitten tulivat takaisin. Yhyy!

Ei selityksiä! Nyt on painon pudottava. Viimeisessä punnituksessa 1.8. paino tulisi olla 113,6kg, niin olisin pudottanut -15kg mikä olisi tuon ELCn yleinen tavoite. 

No, jos jotain positiivista etsii, on tän viikon ruokailut ja liikunnat mennyt hyvin. Olen löytänyt uuden lempilajin, portaiden nousun. Spurtilla ylös ja himmaillen alas. Sami on kellottanut mun nousuja ja viime pe oli eka treeni. Nyt keskiviikkona paransin omia aikojani jopa parilla sekunnilla. Katri Valan puiston portaat Käenkujan puolella ovat olleet mulle sopivat. Niillä mennään! Saa tulla aamuisin klo 7 aikaan kannustaa!! 

Tänään oli sitten viimeinen ELC treeni. Nopeasti on mennyt 6kk. Vielä pari viikkoa aikaa vetää täysii. Sitten pieni loma, jonka jälkeen palataan tähän samaan arkeen!

Nyt lepää ja huomenna viikon viimeinen työpäivä! Ihanaa viikonloppua! 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Vuodatus ja pettymys

Vaikka viikonloppuna lupasin, että nyt tulee tällä viikolla vaan kuntoiluun ja ruokavalioon liittyviä postauksia, on nyt pakko syödä sanani! Pahoittelen vuodatusta jo etukäteen. 

Tänään oli meidän toinen hääpäivä. Budjetin pienuuden takia päätimme mennä Lintsille ilmaislaitteisiin ja Midhilliin syömään. No...  Midhill oli suuri pettymys. 

Palvelu oli hidasta, juomat tuli noin 2 min ennen ruokia ja tosiaan keittiö ei ollut nyt ihan niiiin nopea. Otin Midhill salaatin, joka tuli listan mukaan kanalla tai ilman ja päällä on pekonia. Jäin innolla odottamaan ihanaa kanasalaattiani... No salaatissa ei ollut palaakaan kanaa, vain yksi siivu pekonia ja ei oikein muuta. Söin siis ceasar salaatin yhdellä pekonin siivulla. Nälkä jäi. Mieheni söi Korean BBQ burgerin, joka oli hieman parempi. Juomaksi limua ja lasit shampanjaa. Emme tilanneet vettä. 


Ruoka ja palvelu oli iso pettymys. Lasku oli kaikkeen tuohon nähden todella kallis. Rahaa meni 52€. En suosittele Midhilliä kuin niille jotka haluavat pettyä. 

Eihän tämä sitten tietenkään tähän loppunut. Tarkoitus oli mennä Rumpukaruselliin ja Panoramaan, kun ovat kerran ilmaisia... No joko arvaatte? Molemmat oli huollossa/rikki. Ei sitten päästy. 

Tulimme kotiin ja rupesin tekemään proteiinilettuja, koska oli nälkä. Olipa kannattava reissu... =/ Jos tästä päivästä jotain hyvää yrittää löytää, niin käveltiin Lintsille ja takas. 


Nämä tiistait heinäkuussa on ollut muutenkin ihan pyllystä. Viime viikolla oli mun synttärit ja mun mies ei muistanut, että meillä oli suunnitelmia. Eli odotin turhaan laittaituneena kotona monta tuntia. 

Olisikohan ensi viikon tiistai parempi? Tässä pieni vuodatus... Torstaina olisi sitten taas punnitus. Kerron sitten siitä loppuviikolla. 

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Diet Noodles

Nuo nuudelit olivat kyllä iso positiivinen yllätys! 

Yksinään nuo nuudelit oli aika kumisia, mutta kesäkurpitsan, chilin (itse kasvatetun), inkiväärin, valkosipulin ja soijan kanssa oli todella herkullista. Yhdestä paketista riitti mulle kolmeen ruokaan. Ja mikä parasta noissa ei ole paljoa mitään kaloreita!!!

Fitnesstukku.fi myy näitä:

Diet Noodles - Low calorie shirataki noodles. Vihdoinkin täällä! Nuudelit, joissa on alle 10 kcal per annos!

  • Matala kalorimäärä (8kcal/100g).
  • Ilman sokeria ja rasvaa!
  • Korkea kuitupitoisuus.
  • Ei sisällä gluteenia eikä soijaa.

Tuote on saatavilla seuraavissa pakkausvaihtoehdoissa:
1-pack
16-pack

Valmistusohje: Huuhtele nuudelit juoksevan veden alla siivilässä ja anna veden valua pois. Voit syödä nuudelit kylminä tai lämpimän ruoan lisukkeena. Lämmittääksesi nuudelit, laita ne kuumaan veteen tai paista kuumalla pannulla n. 2 minuutin ajan.

Paistoin kesäkurpitsan, chilin, inkiväärin ja valkosipulin kanssa pannulla ja lisäsin tilkan soijaa. Maistui toooosi hyvältä! Tykkäsin. 

Sain tuon ensimmäisen pakettini kaverilta lahjaksi. Jäin miettimään pitäiskö tilata noita itsekin... Jos joku tietää kaupan mistä noita saa, niin saa kertoa. Mielelläni voisin aina välillä ostaa sitten noita. 

Testatkaa ihmeessä, jos törmäätte noihin! 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Haasteita

Kesä tuntuu olevan painonhallinnan ja kuntoilun kannalta haastavaa. Viime tiistaina oli mun synttärit, perjantaina juhlittiin kaverin 30v synttäreitä, lauantaina oltiin festareilla ja tiistaina ois hääpäivän viettoa luvassa. 

Juu kyllä herkkuja, juomaa ja ruokaa riittää. Saa kyllä itsensä kanssa taistella. Festarit meni hyvin, söin semi terveellisesti ja join vaan yhden oluen. Synttäreillä meni alkoholia jonkun verran, mutta ruoka oli taas kohtuu terveellistä. Perjantain juhlissa jätin muffinssit ja kakut väliin. Jos olisin tajunnut syödä kotona, niin olisin pystynyt jättämään myös kinkkupiirakat väliin. Mutta, kun en tajunnut syödä, ja juhlissa oli toooosi nälkä. Ja söin siis kinkkupiirakkaa. Juhlissa en juonut mitään, mutta käytiin sitten kotiinpäästyä viel K*rvissa yhdellä... Yhdellä viinipullolla, mut meitä oli kolme!



Tää viikko on ollut mukava! Ens viikolla treeniä taas! Tässä vielä tunnelmia tältä viikolta.

Keskiviikkona juhlittiin mutkien kautta tiistain synttäreitä ja jälkkäriksi nautittiin Möet shampanjaa. 

Lauantain festareilla meidän Summer UPin aloitti naapuri Jontte Valosaari. 


Kasa ihania suomi räppäreitä nähty ja illan kruunasi lauantaina Che-Che-Cheek. 


Sunnuntaina testattiin sitten grillillä savustamista. Onnistui hyvin ja herkullista tuli!


Jotta grillaaminen ei ois tarpeeksi helppoa. Tuli mulle taas vammoja. Pieni palovamma ja palaneet karvat sormissa... Hyvä minä!



Siinä vähän mun fiiliksiä ja kuulumisia. Ens viikolla lupaan päivittää liikuntaan ja painonhallintaan liittyviä asioita. Nyt ollaan hetki menty taas vähän "ohi aiheen". Heh. Nauttikaa kaikki aurinkoisesta sunnuntaista! 

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Synttärit ja alennusmyynnit

Nyt on synttärit juhlittu ja herkut syöty! Olen ylpeä itsestäni ja siitä että en vetänyt herkkujen syömistä överiksi. Alkoholia meni ehkä hieman liikaa... ;)

Grillailun lisäksi tarjosin mansikka-rahka-kakkua. Oli hyvää ja näytti nätiltä. 


Olisi ollut vielä parempaa, jos olisin laittanut tarpeellisen määrän liivatetta... Oli nimittäin rahka kohtuu juoksevaa! Mutta maku oli ihana ja kaikki tykkäsi. 

Perjantaina kerkesin myös käydä Stockan kautta ja alesta mukaan tarttuivat ihanat kengät!


Näillä pystyy nyt sitten kävelee pidempäänkin lenkillä. Eikä lompakko keventynyt liikaa. 

Nyt sunnuntai on ollut toipumista ja ens viikolla palataan vanhaan rytmiin!

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Syö aamulla kuin kuningas ja illalla kuin kerjäläinen

Ens viikolla on mun synttärit ja tänään juhlitaan niitä vähän ennakkoon. Tänään on siis toinen kesän sallituista herkkupäivistä. 

Aamu alkoi kuninkaalle sopivaan tyyliin, kun mieheni tarjoili aamupalaksi proteiiniletun, ingmanin softista, mansikoita ja kiiviä. Oli muuten hyvää! 



Nyt vielä viime hetken järjestelyt ja puhkutaan sadepilvet pois! Tarkoitus olisi grillata! Mukavaa viikonloppua!

torstai 27. kesäkuuta 2013

Proteiinipannari ja punnitus

Tänään oli punnitus. Viime kerrasta -1,9kg ja vaaka pysähtyi 115,1kg lukemiin. Loistava tulos... Mutta oon ollut viimeiset kaksi päivää kipeenä ja en oo pystynyt syömään oikeestaan mitään. Se vääristää vähän nyt tuloksia. Eli todellisuudessa pudotus oli vähän pienempi. Mutta silti. Sain 4 lahjakorttia lisää. Vielä kuukausi jäljellä ELCtä. Sitten olisi se ohi ja itsenäisesti sama jatkuu. 

Tänään meidän normi PT oli poissa, joten Jasmina toimi sijaisena. Ihana sijainen! Ja sain taas paljon hyviä vinkkejä. Niistä parhaan jaan tässä teille. 

Kyseessä on  on PROTEIINIPANNARI, jota oli pakko heti testata. Tässä ohje

Proteiiniohukaiset 2kpl

1 muna
2 valkuaista
1 dl rahkaa 
1/2 dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa
kardemummaa
pari tl kanelia (tai oman maun mukaan)
2 lt öljyä paistamiseen

Laita tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon kaikki aineet, paitsi öljy. Aja tasaiseksi. Paista isolla pannulla kohtuullisella lämmöllä molemmin puolin. Tästä määrästä tulee kaksi lettua/pannaria. Tarjoile sellaisenaan tai kohmeisten/ tuoreiden marjojen tai hedelmien kanssa. 

Olivat aivan loistavia! Tein taikinan tuplana ja rahka oli 250g, joten laitoin vähän enemmän kaurahiutaleita. Tuli 6 lettua, kun tein pienellä pannulla. En tiedä miksi ohjeessa sanotaan isolla pannulla, koska menevät helposti rikki. Mutta kokeilkaa! Mä meen nyt lepäämään, jos tässä joskus tervehtyisi!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Hieno punnitus!

Torstaina oli hieno punnitus! Kahden viikon takaisesta oli lähtenyt -2,1kg! Hieno ja hyvä minä! Kokonaispudotus ELCn kanssa 11,6kg. Laitan tarkempia lukuja tänne, kun saan koneen avattua. 

Treeniä tällä viikolla ei ole tullut paljoa. Viime viikko oli myös hyvä viikko ja sen tulokset näkyi torstain punnituksessa. 

Viime viikolla mökkeilin kaverin mökillä ja ilman herkkuja mentiin. Olipa ihanaa olla kun kaverikaan ei ostanut herkkuja itselleen. Sunnuntaina muut söivät välipalaksi lettuja, mutta minä söin tonnikalaa ja raejuustoa. Olen ylpeä itsestäni!

Päätin nyt sitten hyvin sujuneen parin viikon rupeaman jälkeen palkita itseni. Tässäpä perjantain herkut!
 
Palaillaan taas ensi viikolla!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Viikonloppu!

ELC punnitus oli torstaina. Painoa lähtenyt viikossa 100g. Mikä pettymys. No onneksi tässä on vielä 2kk aikaa. Olis ihanaa, jos painaisin elokuun alussa 110kg. Se oli mun ELC tavoite. Jotenkin se tuntuu aika kaukaiselta. 2kk ja pitäis laihtuu saman verran kun oon nyt 4kk aikana laihtunut. 

Huoh! Pitää vaan pysyä tiukkana ja syödä järkevästi sekä terveellisesti. Katsotaan! Herkkuja en saa syödä ja viljoja en oo edelleenkään syönyt. Olo on ollut hyvä ja energinen.

Tän viikon kuntoilut on olleet vähäisiä. Keskiviikkona kävelin leffaan Stadiin, torstaina oli salipäivä, perjantaina tein aamulenkin 33 minuuttia. 

Tänään lauantaina kävin hoitolapsen kanssa seikkailemassa Kalliossa ja leikittiin ulkona. Kalliosta löydettiin mulle kahdet ihanat kengät. Kattokaa vaikka! Eikä maksanut vain kun 10€/kpl. 

Ulkona löysin keinumisen ja leikkimisen lomassa myös sisäisen taiteilijani... 


Alkuviikosta ei tullut urheilua, koska olin ihan p*skana naisten kympistä. Vatsa oli maanantaina sekaisin ja penikat olivat keskiviikkoon asti kipeet. Ei ihan mun kunto riittänyt viime sunnuntain suoritukselle. No tästä opin sen, että ens vuotta varten pitää alkaa treenaa hyvissä ajoin. Eli keväällä ruvetaan aktiivisesti harjoittelee juoksu hölkkä yhdistelmää. 

Tänään on ollut kiva päivä. Tuollaisen 1,5v kanssa kyllä energiaa kuluu. Muut syö tänään pulled porkia ja mä söin keväistä kaali-kana-pähkinä wokkia. Ja luonnollisesti ilman nuudeleita. 

Hyvää oli! Nyt vielä hetki aikaa olla itsekseni ja nauttia levosta sohvalla. Kohta tuo pikku-ukko herää päiväunilta ja mies tulee töistä. Ulkona on ihana keli, joten suunnataan vielä ulos, kun pojat ovat syöneet. Hyvää viikonloppua kaikille! 

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Pihakirppis ja Naistenkymppi

Eilen oli Siivouspäivä ja taloyhtiö järjesti pihakirppiksen. Kävin myymässä tavaroita. Menekki ei ollut päätä huimaava, kun kävijöitä oli noin 20. No sain jotain myytyä ja pikkasen rahaa. 

Tänään olikin sitten kevään suuri koetus, Naistenkymppi! Tavoiteaika oli 1h 45min. Joudun ikäväkseni kertomaan, että en saavuttanut tavoitetta... =( Matkaan meni tasan 2h. Siis tasan. Tarkoitus oli hoitaa tuo lenkki kävellen ja hölkäten, mutta hölkkäykseen ei nyt riittänyt ruutia. Joten koko lenkin aikana me hölkättiin varmaan 5min. 

No se Naistenkymppi meni. Oli mukavaa seuraa ja tulipa ainakin kuntoiltuu. Ens vuonna sitten pakko lähtee parantaa aikaa. Pitänee treenaa kunnolla ennen ens vuoden Naistenkymppiä. 

Tapahtuma sinänsä oli ihan ok. Alussa hengailtiin ja käytiin kojuja läpi. Sitten jumppa ja startti. Kävely oli tuskasta 7km jälkeen. Ja musta tuntui, ettei tää lopu ikinä. 

Maalissa oli kuitenkin voittajafiilis! Mä tein sen. Jee! Monta vuotta on pitänyt mennä, mutta ei vaan ole tullut mentyä. Tavoitteesta jäin, mutta menin ainakin! Ja sitten ens vuonna uudestaan! 

Itse tapahtuman lounas oli pettynyt. Ei oikein ollut maidottomalle ja viljattomalle oikein mitään syötävää. Eikun äkkiä kotiin ja entrecotee pihviä eteen. Oli ihan kauhea nälkä. Kyllä mä sen olin ansainnut. 

Nyt lepoa ja huomenna uus viikko. Tiistaina salille ja torstaina palkintopunnitus. Saa nähdä kuinka paljon saan lahjakortteja. Ens viikolle kova tsemppi päälle! 

torstai 23. toukokuuta 2013

Paino alle 120kg!!

Jeee! Vaaka pysähtyi tänään numeroon 119,2kg ELC punnituksessa. Ihanaa! Tää tuntuu niiiiin hyvältä. Ens viikolla on kuun viimeinen punnitus ja silloin saadaan sitten lahjakortteja taas pudonneen painon mukaan. Nyt pitää siis ensi viikko painaa myös täysii.

Sunnuntaina naisten kympille. Kerron siitä sitten fiiliksiä teille! Nyt on niin loistava fiili, että huh huh. En osaa edes muotoilla sanoja kunnolla. Meen nyt tyytyväisenä nukkumaan. Huomenna taas uusi päivä. Ei tätä pitkään voi juhlia, treeniä jatketaan ja ruokavalio pysyy!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kesä on tullut! Hyvää äitienpäivää!

Siis ulkona pärjää ilman takkia!!! Jee! Kesä on siis täällä. Viikonloppu meni mukavasti hoitolapsen kanssa. Treeniä viikonloppuna ei ollut, mutta hiekkalaatikolla touhusin hikipäässä sitäkin enemmän. 

Tänään äiti kävi syömässä meillä äitienpäivän kunniaksi. Alkuruuaksi tarjosin pieniä garam masala ja chili maustettuja lihapullia salaattipedillä. Muiden annoksissa oli lisäksi leipäpalanen jonka päällä koko komeus oli. Kastikkeeksi tein päälle tomaatti-paprika-kastiketta, jota hauduttelin pitkään.

Pääruokana oli ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä kananrintaa tuorejuusto täytteillä. Lisuikkeina ceasar salaattia ja ranskalaisia. Toisille enemmän raneja kuin toisille... =D

Jälkkäriksi onnelliset saivat suklaa ja mansikka pannukakkua vanilja jäätelöllä, kermavaahdolla ja vaahterasiirapilla. Mun jälkkäri oli mansikkaa ja kermavaahtoa. 


Tässä vielä kuvia päivän ruuista! Iltapalaksi sitten kesäisiä hedelmiä ja marjoja! Ne on nyt mun herkkuja, ihanat matjat! Ihana kesä! Nauttikaa!

Olipa ruoka painotteinen postaus, mutta välillä näin! Ens viikolla kerron taas kuntoilusta jne. Heh. 





lauantai 11. toukokuuta 2013

Herkkuähky!

Kisat painaa päälle, kisakatsommossa herkkuja riittää. Nyt tuli herkkuähky ja stoppi. Herkkuja saan seuraavan kerran vasta 29.6. kun vietän synttäreitäni hieman ennakkoon. 

Eli en saa syödä karkki, sipsiä, pullaa, keksejä, jäätelöä jne. Nyt olen tiukka. ELC alkaa olemaan jo niiiin pitkälle ja tulokset voisivat olla paaaaaljon paremmat. Joten tämä on tehtävä. Kerran en osaa syödä kohtuudella, niin nyt se loppui!!!

No candy!!

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kuulumisia: ELC yli puolen välin

Keskiviikkona oli taas punnitus. Muutama hassu gramma oli lähtenyt. Kokonaisuudessaan on nyt sitten lähtenyt 6,9kg. Tästä mennään eteenpäin... Vauhtia pitäisi vähän kovempaa, että pääsisi tavoitteeseen -15kg, tosin oma tavoitteeni oli, että painaisin 110kg ELCn loputtua. En tiedä pääsenkö ihan siihen... mutta katsotaan.

Olen tässä miettinyt pitäisikö asettaa itselleni herkkulakko. Mitä mieltä olette? Jos asettaisi tavoitteeksi olla ilman herkkuja omiin synttäreihin asti. Heinäkuun 2.päivä on mulla synttärit, mutta juhlat järkkään viikonloppuna ennen synttäreitä. Jos siis olisi syömättä herkkuja kesäkuun vikaan viikonloppuun... tätä täytyy miettiä. Tänäänhän on herkkupäivä ja Suomi-Venäjä matsi...

Treenaaminen on haasteellista. Ei ole yhtään ryhmäliikuntaa minne pystyn selkäni kanssa osallistumaan. Kävin eilen Cardio Energy tunnilla, kun ajattelin sen olevan sopiva minulle. No juu ei, kaikki liikkeet piti tehdä paljon kevyemmin kuin oli tarkoitus ja osaa ei pystynyt tekemään ollenkaan. Eli mulle sopii ainoastaa crosseri, lenkkeily ja se special saliohjelma.

Siinä oli vähän kuulumisia. Nyt viettämään viikonloppua. Meillä onkin talo täynnä touhua tämän viikonlopun, kun hoitolapsi 1,5v tuli taas kyllän. Ihana pieni poika! Hyvää viikonloppua kaikille!

maanantai 6. toukokuuta 2013

Tämän viikon eväät!

Tässä ois loppuviikon eväät! Töitä ei onneksi ole kuin ma, ti ja ke.

Tällä viikolla taas luvassa punnitus. Vähän jännittää. Ruoka on maittanut, mutta ainakin treeni on kulkenut. Kerron sitten miten punnitus meni.

Tällä ruokavaliolla ainakin pitäis tuloksia tulla! Naudanlihaa, parsakaalia, bambua ja vihreitä papuja.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Hauskaa vappua!

Sinne meni vappu ja samalla loppui talviloma. Huomenna töihin ja illalla ELC treenit yhdessä ryhmän kanssa!

Mutta tässä vähän meijän vappu tunnelmia! Eilen skumppan! Tänään koiran kanssa "vappumarssilla"... Omalla ja hyvin vapaalla sellaisella. Tuli kävelyä 2h 20min.